lauantai 28. joulukuuta 2013

Ömm...

No Justin Bieber oli esiintymässä jossain urheilukisassa ja minä olin katsomossa. Jossain takanani oli ylipainoinen ja surullinen teinityttö, joka oli kääriytynyt Carlsberg-pyyhkeeseen ja ihaili Bieberiä. Mutta sitten Justin Bieber tuli sen tytön luokse ja ne alkoivat syleillä ja suukotella siellä pyyhkeen sisällä ja ties mitä. Mutta sitten se Justin Bieber olikin friteerattu muikku, jolla ei ollut muita eviä kuin pyrstöevä. Minä olisin halunnut syödä sen muikun, mutta se oli jotenkin arveluttava, kun sillä ei ollut eviä. Mutta sitten se tyttö huomasikin pitävänsä enemmän tytöistä ja tavallisista paistetuista muikuista ja sitten ma läksin tietä pitkin Venäjälle. Siellä Venäjällä minulla oli navigaattori, joka näytti jokaisin kuolemaan johtaneen onnettomuuden siinä tiellä kautta historian. Se ei ollut oikein mukavaa... mutta sitten tuli liukumäki ja sitten piti ottaa puiden oksilla roikkuvia sydämen muotoisia lasisia riipuksia kaulaan, koska niissä oli varahappea, jota tarvittiin kun mentiin sellaisen joen toisellle puolelle vedenalaisen sillan alta... Ja tämä oli poikkeuksellisen selkeä uni, jos vertaa siihen, millaisia olen nähnyt...

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Surku Savolainen vapauttaa koe-eläimen

Joku suuri maalaustaiteilija oli luvannut maalata ja uudistaa erään henkilöttären entuudestaan hulppean keittiön. Hänellä oli päällään tummanvihreä, pitkä mekko ja selässään enkelin siivet. Kun keittiö oli valmis, oli paikalla paljon yleisöä ihailemassa valmista työtä, jota taiteilija henkevästi selosti. Hän oli maalannut seinät tummanvihreiksi, mutta sinne tänne oli tökitty vaaleampaa vihreää erittäin amatöörimäisesti ja (minun mielestäni) ruman näköisesti. Keittiötasot oli uusittu ja niitä oli kolmea erilaista sekaisin: sinivihreäksi maalattua puuta, harmaata kivijäljitelmää ja jotain kolmatta. Muita uudistuksia ei ollutkaan, paitsi että hyllyissä oli Angry Birds -possupehmoleluja. Koko hoito tuli maksamaan kuulema 5000 euroa... siis pelkästä suunnittelusta, materiaalit maksoivat toki lisää. Yleisö vain ihaili ja kehuskeli lopputulosta, vaikka minusta tuntui, ettei keittiön omistaja oikeastaan pitänyt näkemästään.

Sitten olin aamiaisella tuossa kyseisessä keittiössä, kun minun täytyi lähteä pelastamaan eräs marsu. Marsu oli valtavan suuren aitauksen sisäpuolella ja minä ulkopuolella. Marsu näyttäisi minulle paikan, josta saisin hänet ulos. Minulle selvisi, että häkki on täynnä marsuja, jotka ovat muuntogeenisiä ja osana jotain hämärää eläinkoetta. Paikka oli kameravalvottu ja tiesin jääväni kuvaan, kun autoin marsun pois. Sitten juoksin vain pakoon marsu repussani ja pelkäsin jääväni kiinni. Lopulta menimme sisään erääseen toimistoon, joka olikin vanha työpaikkani. Muudan seuramies ilmestyi ovelle ja sanoi, että sinne ei kannata mennä, koska täältä minua etsittäisiin todennäköisesti ensimmäisenä. Sitten värjöttelin ulkona ja yritin sanoa marsulle, että minulla on eväänä mysliä ja porkkanaa, kohta päästään varmaan jonnekin syömään.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulu läheneepi

Voi unipäiväkirjaani, kun en ole siihen joulukuussa juuri mitään saanut kirjoitettua. Nukun edelleen hyvin katkonaisesti, ja vaikka näen paljon ja yksityiskohtaisia unia, ne yhdistelevät asioita niin oudosti ja etenevät niin absurdisti, ettei kirjoittelu luonnistu.

Semmosta ainakin oli viime yönä, että menin lapseni kanssa ”etelänmatkalle” ja ihmettelimme siellä tähtitaivasta. Taivas oli väriltään tasaisen harmaa, tähdet olivat valkoisia ja niiden välissä oli ohuita viivoja, kuin tähtikartassa. Tähtien ja tähtikuvioiden nimiäkin siellä luki mustalla tekstillä, varmaan arialilla. Ihmettelin ääneen. Sitten olin veden alla kuvaamassa luontofilmiä suomalaisessa alligaattorilammikossa. Suomessa oli yksi lammikko, jossa eleli alligaattori ja vaikka se oli kiinnostava, minua alkoi pelottaa, että se tulee haukkaamaan minut suuhunsa. Sitten alligaattori asetettiin junan tai jonkin vuoristoradan kiskoille ja sen yli ajettiin toistuvasti. Alligaattori ei kuollut vaan venyi pidemmäksi ja pidemmäksi joka kerta, kunnes oli todella pitkä. Näin siitä tuli lohikäärme.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Sieni ja sauna

1. Olin muuttamassa mieheni kanssa Lahteen kerrostalokämppään. Mies irrotti saunasta kiukaan ja laittoi sen auton takaistuimelle kiinni turvavöillä. Hormi kulki auton katon läpi ja koko matkan ajan pidimme tulta kiukaassa. Muuta irtainta emme tainneet nykyisestä kodista mukaan ottaakaan.

2. Kävelin polkua pitkin ja löysin 1,5 litran juomapullon kokoisia huhtasieniä, ison nyrkin kokoisia korvasieniä ja muitakin keväällä kasvavia sieniä, vaikka oli marraskuu ja maa oli jäässä. Kotiin päästyäni halusin ottaa sienikorin ja mennä keräämään sienet. Sisällä oli kuitenkin miellyttävän lämmintä ja ulkona kylmää, joten ajattelin, että jotain mätää niissä sienissä kuitenkin on. Jääkööt poimimatta.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Aika paska uni

Olin kotona Imatralla ja läksin aamuvarhaisella töihin. Vaikka oli kylmää ja pimeää ja matka oli huomattavan pitkä (olin kuitenkin töissä Helsingissä), päätin mennä koko matkan omalla polkupyörällä. Aikani poljettuani ja jalat kipeinä (oikeastikin) päädyin umpikujaan, joka oli tukittu viininpunaisella lauta-aidalla. Tunkeuduin aidan raosta toiselle puolelle, jatkoin jonkin aikaa kävellen, mutta koska jalkani olivat entistä kipeämmät, luovutin ja nousin bussiin. Kun bussi sitten lopulta lähestyi työpaikkaani, olin jo unohtanut paikan osoitteen enkä saanut edes palautettua mieleeni missä olen töissä. Luovutin ja palasin kotiin.

Kotona olin varmaan jossain vaiheessa synnyttänyt, sillä minulla oli sylissäni pieni vauva. Vauva alkoi itkeä ja ymmärsin, että kakkavaippa pitäisi vaihtaa puhtaaseen. Vaipan välistä tursui hieman kakkaa olohuoneen lattialle, mutta pääsin kylpyhuoneeseen asti. Siellä avasin vaipan, joka oli aivan käsittämättömän täynnä aivan käsittämättömän epämiellyttävää kakkaa. Kylpyhuoneen lattialla oli ämpärillinen samanlaista liejua, ja sitä oli myös pitkin seiniä ja lattioita. Katselin vesihanaa epäluuloisena, sillä olen aikaisemminkin nähnyt unia, joissa hanasta tulee vain lisää kakkaa, kun yritän pestä vanhoja pois.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Junassa on hauska matkustaa

Olin junassa matkalla kotiin. Junan takaosassa oli esiintymislava, jossa esiintyi Jarkko Ahola. Kaikki matkustajat olivat hölmösti selin esiintyjään päin. Välillä juna pysähtyi paikkoihin, joissa oli tarjolla tortillaa ja täytteitä ja/tai vesiliukumäkiä, joista pääsi laskemaan.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Mekkomies seikkailee

Oli joku merimieshenkilö (tästä eteenpäin A) laivalla. Hän oli pukeutunut lyhyeen, valkoiseen mekkoon, jossa oli hentoisia punaisia kukkakuvioita. Hän oli päätynyt miehen B hyttiin. Siellä hän yritti vihjaista olevansa oikeastaan mies piirtämällä varpaallaan maahan karkean kuvan miehen sukuelimistä ja osoittelemalla helman alle. Eleen tarkoitus oli saada B perääntymään. B kuitenkin taisi tulkita sen niin, että A haluaa jotain häneltä ja alkoi lähennellä. Mekkomies kumartui niin, että jotain näkyi hieman. Sitten hän nosti helmansa ylös niin, että hänen miehuutensa paljastui koko komeudessaan. Tässä kohtaa katsojana ihmettelin, kuinka tällaisessa vanhassa mustavalkoisessa elokuvassa voidaan näyttää asioita noin peittelemättömästi. B oli entistä kiihottuneempi, ja vaikka myös A kovasti siltä näytti, hän lähti karkuun. Hän hyppäsi uima-altaaseen ja pääsi sitä kautta omaan huoneeseensa, jossa oli hänen naispuolinen työkaverinsa Peppi. Peppi, ennen armeijahenkinen ja maskuliininen, oli vaihtanut nimensä Pepitaksi ja tuonut mukanaan hurjan määrän kimaltavia ja röyhelöisiä vaatteita ja kenkiä. Hän sanoi hieman moittivaan sävyyn, ettei A saisi enää lainata hänen punaisia korkokenkiään, koska ne menevät pilalle.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Hu, ha, hu, ha...

Kolme esikouluikäistä poikaa esitti minulle hupaisahkon tanssiesityksen. Päällään heillä oli mustavalkoraidalliset puvut ja hatut. Taustamusiikkina oli Saksan euroviisuedustaja minun syntymävuodeltani. Unen seurauksena se on "soinut päässäni" koko päivän.

torstai 14. marraskuuta 2013

Leikitään prinsessaa

Olin satumainen prinsessa. Äitini oli merenneito ja isäni tavallinen ihminen. Kuningatar (joka ei ollut äitini...) käski minun lähteä kosimaan naapurimaan prinssiä, jonka nimi oli prinssi Ruusunen. Sitä varten minun pitäisi mennä ompelijan luokse teettämään itselleni komeat vaatteet. Kuningatar muistutti erään työpaikkani erästä naispuolista johtajahenkilöä ja "valtakunta" muistutti enemmän modernin maailman liikeyritystä, vaikka kaiken maailman satuelementtejä siellä olikin.

Koska olin puoliksi merenneito, en ollut oikein sopeutunut kuivalla maalla elämiseen. Jalkani hilseilivät, niistä irtosi suomuja ja niitä raavitti. Yksi varvas oli pahoin tulehtunut. Äkkiä paikalle tuli henkilö X, joka sanoi, että minun pitäisi mennä kuningattaren luokse selittelemään, missä olen kuljeskellut kesällomallani. Hänellä oli kartta, jossa ilmeni kulkureittini. Ihmettelin, mitä se muka kuningarrarelle kuuluu, mutta läksin kuitenkin. Ulkona satoi vettä, mikä miellytti minua suuresti. Se helpotti jalkojen hilseilyä ja upeat, pitkät ja kiiltävät tummanruskeat kiharani muuttuivat vesisateessa entistä paremman näköisiksi. Olin kaunis kuin mikä.

Lopulta hieno mekkoni oli valmis ja minun pitäisi lähteä prinssin luokse. Ompelija kysyi, kenen kuningattaren maata edustan. Kaivoin jostain muistilokerosta nimen "Amidala" ja minulla meni herättyäni monta tuntia, ennen kuin älysin sen olevan peräisin Tähtien sota -maailmasta.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Eksistentiaalista ahdistusta ja sukupuolittuneisuutta

Joidenkin monimutkaisten ja sekavien unitapahtumien jälkeen olin kovin väsynyt ja kyllästynyt ja istahdin penkille. Penkillä tein päätöksen: minä lakkaan olemasta olemassa. Ei sen pitäisi olla kovin vaikeaa, keskityn ajattelemaan sinistä taivasta ja minusta tulee pelkkä ”aineeton tarkkailija”. Minusta tulikin jumala. Jumalana minulla oli päälläni ihmeellisesti lepatteleva sininen viitta, jossa oli pilviä. Minulle sanottiin, että minun täytyy vaihtaa se vaaleanpunaiseen, koska olen tyttö. Suostun vastentahtoisesti.

Mietin, että jumala(ttare)na minulla oli nyt ihmeellisiä kykyjä. Päätin kokeilla seinien läpi kävelemistä. Onnistuin lopulta, kun älysin harjoitella ensin läpinäkyvillä lasiseinillä.

Kävelin erääseen luokkahuoneeseen, jossa oli pienten lasten opetus meneillään. Minulla oli sääntö, etten saisi sekaantua mihinkään mitenkään, mutta menin kuitenkin auttamaan yhtä lapsosta hieman. Minun piti olla ihmisille näkymätön, mutta opettaja(tar) näki minut kuitenkin. Aloin itkeä, koska olin mokannut… olin sekaantunut tapahtumiin. Opettaja kuitenkin laittoi kätensä olkapäälleni ja lohdutti sanoen ”ei se haittaa”.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Surku Savolainen raskausviikolla 21...

...näkee ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana unen, jossa syntymätön pienokainen ojentelee pikkuisia käsiään ja jalkojaan vatsanpeitteiden läpi. Maha-alueella on peittonaan vain ohut, läpikuultava kalvo, jonka puhkikuluminen hieman huolestuttaa. Muistan nähneeni samantyylisiä unia ensimmäistä lastani odottaessani.

Triviaa: jonkin aikaa sen jälkeen, kun olin synnyttänyt ensimmäisen lapseni, näin unta, jossa menin uudelleen synnyttämään. Muistan menneeni osastolle "34 A" ja päätin tulkita uneni niin, että jos joskus elämässäni vielä hairahdun toista lasta saamaan, synnytän sen 34-vuotiaana. A voisi olla ranskan "ans", sillä opiskelin tuohon aikaan elämästäni ranskaa aktiivisemmin. Oliko se sitten itseään toteuttava ennustus? Ehkä.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Lauteilla saunan kotoisen

Olin kutsunut sekalaisen porukan työkavereita ym. puolituttuja luokseni saunaan. Minulla olikin huikean kokoinen sauna, jonne mahtui paljon väkeä. Sen sijaan kylpyhuoneen puolella ei ollut tarpeeksi pyyhekoukkuja ja sähläsin, kun yritin ripustaa niitä lisää. Koukut hajoilivat ja putosivat alas seinältä. Kannoin myös huolta, onko jääkaapissa tarpeeksi saunajuomia tarjottavaksi.

Pääsin lopulta itsekin saunaan. Avasin oven, ja huomasin saunan olevan aivan täynnä. Kyseessä oli ns. sekasauna, mutta kaikki naispuoliset henkilöt olivat asettuneet alalauteelle ja kaikki miespuoliset ylälauteelle. Minä huomasin, että ylälaude oli huomattavan leveä, ja miespuolisten henkilöiden takana olisi ollut minulle reilusti tilaa. En kuitenkaan ollut varma, olisiko ollut toisten silmissä sopivaa mennä sinne. Vai älysikö kukaan ylipäänsä, että sinnekin voisi mennä? Niinpä minulle tehtiin hankalasti tilaa lauteen reunalta, jonne istuuduin epämukavasti. Minulla oli siinä kylmä (jalkani ilmeisesti palelivat oikeastikin). Ajattelin, että ylälauteen takana olisin varmasti saanut paremmat löylyt.

Seurailin myös ystäväni synnytystä, josta tämä raportoi yksityiskohtaisesti blogissaan. Hän puhui toistuvasti ”piirakan avautumisesta”, mikä kuulosti mielestäni typerältä. Hmm…

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Lahjaton

Minut oli kutsuttu lapseni päiväkotikaverin syntymäpäiville, enkä ollut muistanut asiaa. Minulle tuli äkkiä kauhea paine keksiä lahja. Meinasin hätäpäissäni, että annetaan hänelle tuo upouusi Samsung Galaxy -kamera, koska se ei ole niin tärkeä. En kuitenkaan halunnut luopua siitä, joten menin varastoon tonkimaan vanhoja leluja, josko sieltä löytyisi kierrätettävää. Löysin muovilaatikon, jossa oli kolme alastonta vauvanukkea ja kourallinen pienempiä, noin sormen kokoisia nukkeja. Löysin pienen muovisen lipaston, jossa oli nimikoituja vetolaatikoita, mutta tiesin, että oma lapseni ei sallisi antaa sitä pois. Lopulta löysin valkoisen, pörröisen, lampaan muotoisen selkärepun ja päätin, että tätä ei kukaan tarvitse.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hämmentävempää kuin aikoihin

Suunnittelin mieheni kanssa järjestelmällisen johdonmukaisesti toisen lapsen alulle saamista. Hänellä oli kummallinen ehdotus, että joka toisessa kierrossa yrittäisin hänen kanssaan ja joka toisessa hänen isänsä kanssa. Olin tyrmistynyt, mutta sitten älysin, että oikeastaan hänen isänsähän on lähes täysin samanlainen kuin hän itse, joten tuskin edes huomaisin eroa. Asuimme kummallisessa ullakkohuoneessa.

Seuraavaksi olimmekin hänen vanhempiensa kotona, mutta appiukko muistuttikin tässä vaiheessa jo enemmän todellista itseään (mutta ei täysin). Mieheni selitti suunnitelmansa pikaisesti ja kaikki olivat hieman kummissaan ja hämillään. Jäin kaksin miehen isän kanssa ja sanoin, että hoidetaan tämä nyt sitten nopeasti pois. Pidin silmäni kiinni, vaikka tilanne ei ollutkaan suunnattoman epämiellyttävä.

Menin raportoimaan miehelleni ja hän ihmetteli, että teimmekö sen ihan todella.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Päivän ruokavinkki

Söimme chilillä, rosmariinilla, valkosipulilla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla käsiteltyjä, uunissa rapeiksi paistetuja Lego-palikoita. Ne olivat oikeastaan aika hyviä, mutta mietin, ovatkohan nämä kuitenkaan kovin terveellistä purtavaa. Ne maistuivat jopa nirsolle lapselleni. Samalla kaduin, että kalliit lelut tuli uhrattua moiseen turhuuteen.

Tosielämässä suosittelen kokeilemaan palikoiden tilalla ruisleipää.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Ihmeellinen informaatioteknologia

Minä olin menossa ystäväni Jatan häihin ja valinnut itselleni vaatteeksi oman hääpukuni vuosien takaa. Kaukana kotoa älysin, että se ei liene sovelias puku häävieraalle, eikä edes mahdu päälleni enää. Loppu unesta meni sählätessä, kun olimme jo matkalla häihin ja minun olisi pitänyt keksiä matkan varrella jostain jotain sopivampaa päällepantavaa. Perillä sainkin loisteliaan idean: älypuhelimella pystyin ottamaan langattoman yhteyden omaan vaatekaappiini ja ottamaan sieltä vaatteitani käyttöön verkon yli.

torstai 24. lokakuuta 2013

Surku Savolainen turhautuu

Erään talon pihalla oli väkeä, joista osa oli nuoria ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Minäkin olin paljon todellista nuorempana siinä. Sinne tuotiin paketteja, joiden sisältönä piti olla jotain jääkaappi-pakastimeen liittyvää. Uni muuttui mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, kun yksi vaihto-opiskelijoista sanoi, että hänellä on tylsää. Tässä vaiheessa hoksasin olevani unessa ja päätin houkutella hänet mukanani yhteen alakerran huoneeseen, jossa voisimme harrastaa seksiä ja sitten voisin herätä tyytyväisenä.

Onnistuiko? No ei.

Aluksi kävelimme portaita alas ja opiskelija seurasi perässäni ja oli ilmeisen valmiina. Sitten hän kuitenkin meni kysymään toiselta opiskelijapojalta neuvoja, mitä hänen pitäisi tehdä. Se toinen opiskelijapoika sanoi, että naiset haluavat vain jutella ja minun kanssani pitäisi vain jutustella pitkän aikaa, jonka jälkeen saattaisin suostua antautumaan lihallisen nautinnon iloille, ehkä. Niinpä 1. opiskelija sanoi menevänsä ensin vessaan ja tulevansa pian takaisin.

Ma olin sohvalla peiton alla ja odotin… ja odotin… Katossa oli kolme isoa sähkökynttiläkruunua, joissa roikkui ruskeita muovikristalleja ja muovikukkia. Ihmettelin niitä. Lopulta heräsin.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ylevää

Muistan unestani vähintäänkin arveluttavan taidenäyttelyn. Näyttelyyn kuului kaksi osuutta. Toinen oli huone, jossa oli valkoisella maalilla valeltuja, toogaan pukeutuneita, äärimmäisen lihavia miehiä, jotka huutelivat törkeyksiä naispuolisille vieraille. Toisella puolella oli hylly, joka oli täynnä erilaisia pitkiä esineitä, ja kehotus "tunkea niitä kaikkiin mahdollisiin aukkoihin, joita naisen ruumiissa on". Muistan ottaneeni käteeni vaaleanpunaisilla kukilla koristellun, Kitsch-tyylisen kukkamaljakon. En kuitenkaan työntänyt sitä mihinkään koloon... Sitten paikalle tuli joku häiriintyneen oloisesti käyttäytyvä nainen, joka alkoi kiemurrella lattialla ja ilmoitti, että hänellä on kokonainen suolakurkku alapäässään.

Semmoista kivaa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Piparii

Ainakin ma olin hotellihuoneessa, jonkun naisen kanssa. Huoneeseen mentiin pelottavalla, putkilon muotoisella hissillä. Olin matkalla lukion fysiikankokeeseen, joka oli mielestäni tärkeä. Olin sitä mieltä, että minun pitäisi sitä ennen käydä ehdottomasti hakemassa eräältä kaveriltani kävelevän sydämen muotoinen piparimuotti. Matkaan meni kolme tuntia, enkä ehtinyt nukkua ennen sitä tärkeää koetta. Mutta tarvitsin sen muotin. Se oli vielä tärkeämpi.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Unien pirstaloituminen

Nukkumiseni on nykyisin enimmäkseen sellaista, että nukahdan varhain, nukun 3–4 tuntia ja herään keskellä yötä. Sitten nukuksin loppuyön katkonaisia unenpätkiä, jotka eivät tunnu muodostavan kovinkaan pitkiä kokonaisuuksia ja jotka unohtuvatkin melko nopeasti. Siksi tuntuu, ettei unipäiväkirjaankaan synny uusia merkintöjä entiseen tahtiin.

Unissani olevia toistuvia elementtejä

  • Voitan kolikkopeliautomaatissa (joihin tosielämässä kajoan hyvin harvoin) suuria summia rahaa. Yleensä automaatit antavat rahan lisäksi muutakin, kuten viimeöisessä unessani yksittäispakattuja hedelmäkarkkeja ja pieniä muovipusseja, joihin voi kätevästi laittaa voittamansa rahat ym.
  • Junamatkailu. Viimeyönä jäin pois Pasilan asemalla matkallani Helsinkiin, mutta Pasilassa olikin suuri venesatama aseman vieressä ja muuta kummallista. Minun piti mennä junaan 66b ja vaunuun 64, mutta muistin vaunun numeron väärin muodossa 46 ja eksyin. Juna vaihtoi reittiä ja meni Helsingin rautatieasemalle ”luurankorataa” pitkin.
  • Kävelemistä Helsingissä, Lahdessa tai muussa kaupungissa, jonka tosielämässä kuvittelen jotenkin tuntevani, mutta joka unessa esittäytyy aivan uudenlaisena ja outona. Yleensä näihin liittyy satama-alueita ”väärissä paikoissa”, massivisia, koristeellisia ja vanhan näköisiä rakennuksia, isoja kauppakeskuksia, joille ei löydy suoranaisia esikuvia, pilvenpiirtäjiä, suuria autoteitä ja muutakin suurta.
  • Uusiin koteihin muuttamista ja niiden ihmettelyä/remontointia. Tämä lienee kaikkein toistuvin teema unissani tällä hetkellä

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Surku savolaisen käsi

Olin huoneessa, joka oli luokkahuoneeni koko peruskoulun ala-asteen ajan. Muistoni siitä paikasta eivät ole kauniita. Nyt huoneen käyttötarkoitus oli joku muu, mutta paikalla oli myös muita ala-asteaikaisia tyyppejä aikuiseksi kasvaneina. Minä otin käteeni ison veitsen/lihakirveen ja iskin vasemman käteni ranteesta poikki. Veren suihkutessa juoksin ulos ovesta eteiseen. Siellä kokosin itseni ja sain jollain keinolla sidottua ranteeni niin tiukasti, että verentulo loppui. Pesin itseni puhtaaksi vessassa ja heikotusta tuntien kävelin takaisin luokkaan, jossa muut olivat aivan hiljaa ja jähmettyneinä. Sanoin: ”jaahas, täytyy varmaan sitten itse soittaa itselleen ambulanssi”. Yritin käyttäytyä hillitysti ja kylmän asiallisesti, vaikka toisaalta ajattelin, että ei se mitään auta, nuo pitävät minua kuitenkin hulluna.

Onnistuin valitsemaan puhelimellani 112 ja sanoin tähän tapaan: ”Surku Savolainen täällä, hyvää päivää. Leikkasin juuri vasemman käteni irti, joten saisinko ambulanssin tänne osoitteeseen (hetkinen, mikä tämän paikan osoite on?) osoitteeseen… tänne VP:n ala-asteen tiloihin.” Ääneni vapisi, mutta pidin sen niin tasaisena ja rauhallisena kuin suinkin kykenin. Kysyin, voidaanko käteni vielä pelastaa ja sain ohjeeksi laittaa se muovipussiin ja ottaa mukaan. Sitä ei kuulema saisi kastella.

Onnistuin ihmeen sujuvasti poimimaan irtokäden ja pakkaamaan sen läpinäkyvään muovipussiin. Kielloista huolimatta pesin sen puhtaaksi verestä. Sitten kuljeskelin muiden tyyppien ohi, esittelin irtokättä ja heitin joitain kuivia vitsejä, jotka eivät jostain syystä naurattaneet ketään.

Ulkona otin käden pois muovipussista ja teippailin ja sidoin sen kiinni ranteeseen, jossa se pysyi ihmeen hyvin. Ambulanssikuskit tulivat vastaan paareja kantaen ja ihmettelivät, kun olinkin jaloillani. Esittelin heille kättäni ja pystyin jopa koukistamaan muutamaa sormeani vähän. Ambulanssiheput naureskelivat. He jopa nauroivat typerille vitseilleni. "Kätelläänkö?" Kiipesin sisään autoon, joka olikin sininen pakettiauto Elisan teippauksilla. Kuljettajan paikalla ei ollut ketään, mutta viereisellä paikalla istui joku apukuski. Kuljettaja oli jäänyt jutustelemaan minun mieheni kanssa jostain auto- ja työasioista. Olin vihainen, tarvitsinhan sentään pikaista sairaalahoitoa käteni pelastamiseksi. Olinko itse suhtautunut vammaani liian vähätellen?

Odottelimme kuskia ja auto lähti liukumaan ylämäkeen. Huusin kauhuissani apukuskille, että tee jotain! Hän sai auton pysähtymään aivan jyrkänteen reunalle.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tulevaisuuteni kaupan alalla

Ma olin jäänyt työttömäksi ja menin ruokakauppaan. Kiertelin katselemassa paikkoja, kun kauppias tuli ja haastoi minut arvausleikkiin. Hän poimi aina kaksi tuotetta ja käski minun arvata kumpaa myydään enemmän. Vertailtavana olivat esimerkiksi Flora-margariini ja jokin tuntemattomampi merkki. Kaksi leivonnaista, joiden nimet olivat jotain tyyliin "laihduttajan mustikkakierre" vs. "unelmapulla". Heitin arvauksia täysin arpomalla, mutta ilmeisesti vastaukseni tekivät vaikutuksen kauppiaaseen, sillä hän halusi ottaa minut heti töihin. Ennen kuin huomasinkaan, olin lihatiskin takana vailla minkäänlaista kokemusta/koulutusta/muodollista pätevyyttä.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Jonen karu kohtalo ja muita jännittäviä kertomuksia

Jone Nikulan näköinen mies oli murtautunut kotiini ja rikkonut yhden valokuvakehyksen ja seinällä olleen taulun. Sen jälkeen hän oli murtautunut (pelkän kyynärpäällä tehdyn iskun avulla) läpi lasiovesta ja pudonnut metrotunneliin. Siellä metrojuna ajoi hänen päänsä yli.

Menin ystäväni "Jatan" kanssa ravintolaan syömään. Hänellä oli mukanaan keinotekoinen irtojalka, jota pidimme pöydän alla. Muut asiakkaat ihmettelivät, osoittelivat ja naureskelivat ohi kävellessään. Minä aloin syödä jälkiruokaa, vaikka Jatta ei ollut vielä saanut syötyä pääruokaansa loppuun.

Sitten oli vielä sellainenkin osuus, että asuin rannalla hirsimökissä keskellä metsää kaksin teini-ikäisen tyttäreni kanssa. Minä sanoin, etten tarvitse mitään, saan metsästä kaiken tarvittavan. Näin ikkunasta valtavasti kantarelleja, joita halusin mennä poimimaan. Tytär halusi kuitenkin päästä käymään kaupungissa ihmisten ilmoilla. Suostun vastentahtoisesti hänen mukaansa ja läksin itsekin semmoisen syyn varjolla, että halusin hakea kaupasta voita, jossa paistaisin sienet. Meidän piti kävellä lähimmällä bussipysäkille usean kilometrin päähän.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Mannerheimin pullat

Olin kaupassa kahden muun tyypin kanssa, joita odottelin kassan luona. En ollut aikeissa ostaa itse mitään, mutta joku aggressiivisesti käyttäytyvä asiakas sai päähänsä, että minun pitää ostaa paketillinen ”rrruis-tattarrrrihiutaleita”. Ensin hän yritti puhua minut ottamaan niitä. Kun en innostunut, hän tarttui minuun kiinni, etten pääsisi kaupasta pois ilman moista pakettia.

Sitten heräsin oudossa valkoisessa huoneessa. Siellä oli nukkumassa muitakin. Muutamat työkaverit huusivat minulle, että nyt täällä olisi tarjolla pullaa. Vaikka olisin halunnut mieluummin nukkua, menin hakemaan. Pulla oli värjätty vaaleanpunaiseksi. Sitten alkoi surrealistinen näytelmä, jossa minut oli (minulta mitään kysymättä) laitettu marsalkka Mannerheimin rooliin. En ymmärtänyt mitään koko näytelmästä, mutta onneksi rooliini kuuluikin pelkkää pullan syöntiä. Näytelmässä oli mukana mm. ihmisen kokoisia, käveleviä "Aakkoset"-namuja ja Leningrad Cowboys.

Se oli varsin epämiellyttävää, kun syntymätön lapseni purskahti ulos kauhean verentulon myötä. Sitten heräsin, mutta huomasin, että verta oli silti lakanoissa. Onneksi jossain vaiheessa älysin herätä oikeastikin.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Se oli kauko-ohjattava ruohonleikkuri

Kokeilin eräänlaista vesihiihtoa. Paitsi että sitä ei harrastettu veneen vaan ruohonleikkurin vetämänä... eikä vedessä vaan kuivalla maalla. Tämä on ainoa selkeämpi ja mieleenjääneempi unenpätkä viimepäiviltä. Enimmäkseen olen muuttanut lähes joka yö asumaan erilaisiin taloihin.

torstai 26. syyskuuta 2013

Uuden kodin ihmeitä

Olimme (jälleen) ostaneet mieheni kanssa uuden asunnon ja muuttaneet sinne. Etuoven puolelta talo muistutti pientä omakotitaloa tai rivitalonpätkää ja siinä oli pieni piha, mutta kun pihaa pitkin kiersi toiselle puolelle, se osoittautuikin varsin suureksi. Takapihan puolella huomasikin olevansa sataman lähellä, isojen kerrostalojen ja ostoskeskuksen puristuksessa. Piha oli lähinnä tasaista nurmikkoa ja ihmettelin, kuinka kummassa kaiken maailman ihmisiä muka voisi estää kulkemasta sinne, koska se oli vilkkaan kaupunkialueen keskellä, eikä sitä ollut aidattu millään tavoin.

Sisällä katselin, kuinka mieheni oli täyttämässä akvaariota. Todellisuudessa akvaariomme on 2 m pitkä, mutta unen versio oli vielä isomman näköinen. Akvaarion alta näkyi, että asunto sijaitsi lemmikkikaupan yläkerrassa ja pienen ikkunan kautta kauppaan oli suora näkyvyys. Katselin kaloja ja haarniskamonnit (pituus akvaariossa n 15 cm) olivat venähtäneet käsivarren mittaiseksi. Vaikka akvaario oli suuri, se ei selvästikään ollut tarpeeksi suuri. Monnit nousivat pinnalle ja kuulin, kuinka ne ihmisen äänellä suunnittelivat pakoa akvaariosta. Alakerran lemmikkikauppa taisi liittyä siihen jotenkin. Pelkäsin vesivahinkoa, enkä ollenkaan uskonut, että kalat selviytyisivät pakoyrityksestään hengissä. Yritin puuttua niiden jutteluun, mutta ne suhtautuivat minuun ylenkatseisesti.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Rahan tuloa ei voi estää

Äkkirikastumiseni alkoi niin vaatimattomasti, että huomasin jonkun unohtaneen hedelmäpeliin pari euroa ja päätin pelata ne. Voitin 200 ja otin voitot tyytyväisenä mukaani.

Ryhdyin katselemaan elokuvia televisiosta, kun huomasin jotain kummallista. Siinä jokin suuri amerikkalainen sanomalehti lupasi 30 000 dollarin palkkion piirtäjälle, jos se saa julkaista erään tuntemattoman tekijän pilakuvan. Tunnistin sen omaksi piirustuksekseni. Televisiossa oli myös ohjeet, miten toimia. Päätin kokeilla mitä käy, joten ilmoittauduin sähköpostissa piirustuksen tekijäksi, olihan minulla todisteeksi alkuperäinen. Liitin mukaan tilitietoni.

Rakastelin mieheni kanssa peittoon kääriytyneenä ulko-oven edustalla, pimeässä ja kylmässä ulkoilmassa. Hän vaikutti huolestuneelta, koska meillä ei ollut tarpeeksi rahaa, mutta minä sanoin, että minulla on tiedossa ratkaisu ongelmaan.

Menin katsomaan tiliäni, ja sinne oli ilmestynyt yli 700 000 euroa. Lähetin ihmettelyjen kera sähköpostin siihen lehteen ja sieltä vastattiin, että he halusivat ostaa laajemmat oikeudet kuvan käyttöön ja maksavat minulle miljoona dollaria. Vastasin sanoin ”That’s amazing!”.

Kun minulla nyt oli rahaa, olin myös investoinut niitä. Menin rakenteilla olevaan kauppakeskukseen, josta olin ostanut/vuokrannut itselleni näyttelytilan. Siellä oli esillä piirustuksiani, maalauksiani ja muita aikaansaannoksiani. Pohdin pitäisikö minun vaihtaa sukunimeni, jotta minua ei sekoitettaisi erääseen samannimiseen taiteilija-tuhertelijaan, jolla on jonkin verran mainetta. Uudeksi sukunimekseni ehdotettiin ”Butler”. En tykännyt siitä yhtään.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kokkelia nokkaan (tai jotain)

Olimme ostaneet mieheni kanssa pienen saunamökin, jossa oli kaksi tavallista puusaunaa ja savusauna. Mökin edelliset omistajat olivat lämmittäneet savusaunan vain kerran. Sen jälkeen he olivat muuttaneet sen oleskelutilaksi tuomalla sinne sinisen sohvakaluston ja pöydän. Lisäksi siellä oli iso sähköuuni ruoanlaittoa varten. Huomasin, että sähköuunista tulee savua ja pian älysin, että koko uuni palaa isolla liekillä. Sähläysten saattelemana sain käsiini sammuttimen ja yritin saada liekit pois. Mies oli kiukkuinen, mutta minä sanoin, että savusaunoilla nyt on muutenkin tapanansa palaa aika usein.

Sekaannuin huumekauppaan. Oikeastaan siihen oli sekaantunut eräs (nyt jo eronnut) tuttavapariskunta ja ajauduin puolivahingossa mukaan yhteisen saunaillan seurauksena. En oikein tiennyt mitä minun pitäisi tehdä, koska olisin halunnut pysytellä loitolla koko asiasta. Yhdessä vaiheessa löysin maasta jonkin lompakon, jonka sisältä kuului outoa rutinaa. Kun sitä puristi, sisältä purkautui ryöppynä saippuakuplia, jotka menivät kaula-aukosani sisään. Se oli kai jokin ansa... Tiesin, että lompakon sisällä oli huumetabletteja, ja kätkin sen laukkuuni, kun en tiennyt muutenkaan mitä sillä tekisin. Sitten olin em. pariskunnan miehen kanssa saman pöydän ääressä ja heidän nelivuotias poikansa leikki viereisessä huoneessa. Mies ehdotti, että imaisisimme yhdet erät valkoista jauhetta, jonka tarkempaa nimeä tai koostumusta ei unessa mainittu. Kieltäydyin ja vetosin pieneen lapseen. Mies pölläytti jauheet minun päälleni. Tunsin, kuinka sitä meni (jälleen...) kaula-aukostani sisään ja hengitinkin sitä jonkin verran. Mies sanoi, että nyt huumekoirat haistavat minut. Koko uni oli sekava, koska en oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä tai mitä olisin edes halunnut tehdä. Olisinko halunnut kokeilla huumeita itse, vai olisinko halunnut paljastaa huumekauppaverkostoja poliisille. Pelkäsin toisaalta, että minutkin tuomittaisiin. Ja lapset… ajatelkaa nyt lapsia…

torstai 12. syyskuuta 2013

Kallista leipää

Minun piti ostaa leipomon myymälästä kahdeksan leipää, vaikka tarvitsin vain yhden. Ne maksoivat yhteensä yli 800 euroa. Minua harmitti etenkin se, että en saisi millään syötyä niitä kaikkia tuoreena. Helsingin "suurkirkko" sijaitsi oudossa montussa ja siellä oli alkamassa konsertti.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Niin viattomasti aivan

Uneni oli monikerroksinen ja siinä oli toistuvia elementtejä. Olin jotenkin päätynyt tilanteeseen, että olin viettänyt iltaa erään miespuolisen henkilön kanssa ja nyt hän nukkui minun kanssani parisängyssä, kun oma mieheni oli muualla. Makuuhuone muistutti yhden tätini ja hänen kusipäämiehensä entistä makuuhuonetta. Nukahdin (unessa) ja näin monenlaisia unia. Herättyäni ymmärsin, että minä ja petikaverini emme olleet hipaisseetkaan toisiamme millään lailla. Olin siitä suorastaan uhmakkaan voitonriemuinen: ”hah-haa, siitäs saitte epäilijät, ihan viatonta oli tämä kaikki”.

Sitten olin taidenäyttelyssä toisen tätini ja edellisen osuuden miehen (joka muuttui unen aikana niin paljon, etten lopulta osaa sanoa kuka hän oli) kanssa. Taidenäyttelyssä oli tilataideteos. Se koostui kahdesta päällekkäisestä putkesta, joiden läpi näyttelyvieraiden piti kävellä. Ylemmän tunnelin sisällä oli kylmää ja katon keskiosasta tippui mustikkahilloa ihmisten päälle. Monet närkästyivät. Alemman tunnelin sisällä oli kuumaa ja kosteaa. Siellä tuli huono olo, mutta taiteilijan ideana kuulema olikin tarjota ihmisille suurta helpotuksen tunnetta, kun he lopulta pääsevät pois putkesta.

Sitten ensimmäinen osuus toistui jokseenkin samanlaisena, paitsi että tällä kertaa olimme hotellihuoneessa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Syntymän ihme

Paikkana oli jokin suuri juhlatila, ei tosin mikään kovin juhlallisen näköinen. Tyhjääkin tyhjempi baaritiski oli siellä ja penkkirivejä. Jokin tilaisuus siellä kuitenkin oli alkamassa ja se liittyi jotenkin työpaikan hommiin sillä mm. nykyisen työpaikkani henkilöstöä alkoi valua sinne muun porukan ohessa. Sitä ennen oli tapahtunut sellaista, että minä olin teettänyt vasempaan kämmenselkääni käärmetatuoinnin hyvin lyhyen harkinta-ajan jälkeen. Se oli suunnilleen tämän näköinen ja tökerösti toteutettu. En ollut tyytyväinen itseeni enkä myöskään henkilöön, joka sen oli hakannut.


Muudan työkaverihenkilö kasteli minut vesiletkulla ja väitti, että se oli vahinko, eikä hän huomannut. En uskonut. Sitten toinen työkaverihenkilö alkoi kiemurrella pitkin lattiaa tuskallisen näköisenä. Kävi ilmi, että hänellä on synnytys käynnistynyt. Kaikki hössöttivät hänen ympärillään, mutta kukaan ei tehnyt mitään, mikä olisi oikeasti helpottanut hänen oloaan. Minä näin, että lattia oli täynnä lasinsirpaleita ja yritin lakaista niitä pois, ettei kukaan haavoittaisi itseään niihin.

Tilassa toimi nähtävästi myös synnytyssairaala, sillä em. synnyttäjä vietiin huoneeseen, jossa hän varsin nopeasti saikin synnytettyä lapsen. Lapsi oli tyttö ja näytti paljon vastasyntynyttä vanhemmalta. Lapsi osasi kävellä ja jutella heti synnyttyään ja kaikki sitä ihmettelivät, lehdistökin ehdittiin kutsua paikalle. Myöhemmin lapsi tuli kertomaan minulle luottamuksellisesti, että oikeastaan hänen kyvyissään ei ole mitään poikkeuksellista, mutta yhteisestä sopimuksesta vastasyntyneet eivät yleensä toimi näin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Herkkua on siinä monenlaista

Olin ulkomaanmatkalla jossain, ilmeisesti Ranskassa. Ainakin paikka oli ranskankielinen ja siellä oli herkkukauppa, jossa oli myytävänä himoittavan näköisiä juustoja, leipiä, kakkuja ja muita houkuttimia. Olisin halunnut ostaa jotain, mutta minua pelotti, koska osaan ranskaa huonosti ja ajatus, että asioisin natiivin puhujan kanssa kyseisellä kielellä alkoi kammottaa niin paljon, että tärisin pakokauhin vallassa. Englanniksi puhuminen ei tullut kysymykseenkään.

Sitten olinkin vanhempieni kanssa Madeiralla, jossa olen ollut n. 9-vuotiaana. Kaikki oli muuttunut. Nousimme junaan, jolla pääsi veden päällä kulkevia kiskoja pitkin toiseen saareen, jossa oli suomenkielinen ravintola. Olin äärimmäisen helpottunut, kun sain asioida äidinkielelläni. Sitten seuraa jotain melko ällöttävää; menin käymään vessassa ja kun tutkin tuotoksiani, huomasin, että joukossa oli kokonainen, raaka pakastebroileri, tosin hieman oikeaa pakastebroileria pienempi. En tajua, miten sellainen oli joutunut sisuksiini.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Pelaamisen vaaroja

Minä olin jokseenkin varma, että minä (siis minä!) en millään voisi koukuttua pelaamaan Angry Birds -peliä. Pelasin sitä kuitenkin eilen lisää, ehkä jopa aika paljon. Unessani näin sitten outoja kalliorinteeseen tehtyjä hylllyjä, joiden päällä oli rakennuksia erikoisissa geometrisissa muodostelmissa. Hyllyt pettivät, rakennukset menivät palasiksi ja hajottivat toisia rakennuksia. Hmm...

torstai 5. syyskuuta 2013

Vihaiset linnut

Näin unta, että joku ampui ritsalla minun naamaani isonokkaisen angry birds -linnun. Todellisuudessa vieressäni nukkunut lapsonen mätkäisi minua kuonoon. Sen siitä saa, kun moisia pelejä menee kokeilemaan.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Yo man

Minun piti osallistua ylioppilaskirjoituksiin vanhassa opiskelukaupungissani Kouvolassa. Suhtauduin asiaan rennosti, sillä olinhan jo aikaisemmin kirjoittanut, eikä minulla ollut mitään onnistumispaineita. Aivan aluksi meille esiteltiin paikat ja järjestelyt ja koko systeemi olikin melkoisesti muuttunut. Kaikki aineet oli tarkoitus kirjoittaa yhden päivän aikana, joten aikataulu oli varsin kiireellinen. Jokaista ainetta varten oli oma huoneensa. Osaan oli katettu pitkät pöydät, osaan pyöreät. Kun sanon katettu, tarkoitan sitä: pöydissä oli nimikortit, lautasliinat, lautaset ja muut ruokailuvälineet. Lisäksi oletuksena jokaiseen aineeseen kuului pieni eväs. Esimerkiksi ruotsin kirjoituksissa oli tarjolla kaksi jauhelihasta tehtyä ”kebakkoa” ja pala patonkia. Ihmettelin, kuinka täyteen tästä tulisi, jos kaikki ruokalajit pitäisi syödä kirjoitusten aikana ja niiden lisäksi minulla oli vielä omat eväät.

Sitten näin sellaisen unen, että minun piti valita yksi kirja ja osallistua johonkin "kirjavaihtoon", jossa satunnaisesti valittu toinen henkilö lukee minun valitsemani kirjan ja minä sen toisen tyypin valitseman kirjan. Valitsin kirjahyllystä Tolkienin "Hobitin", vaikka en itse Tolkienia diggaile. Kuinkas sattuikaan, parikseni valikoitui ehkä ainoa tietämäni totinen tolkienisti, joka lienee lukenut kyseisen teoksen lukemattomia kertoja. (Tarkoituksellisen surkea sanaleikin tynkänen...) Hänellä oli päällään vihreä ruutupaita ja selkään oli teipattu "potkaise minua"-lappu.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Valkoista jauhetta

Asuin kahden asunnon talossa, jonka jaoin jonkun tukevahkon, mustassa t-paidassa kuljeskelevan miehen kanssa. Meillä oli yhteinen olohuone, jossa oli molempien tavaroita. Minä istuin nojatuolissa ja katsoin televisiosta Simpsoneita (sarja, jota en oikeasti seuraa) ja hän poltti sisällä tupakkaa. Hurjistuin hänelle, koska sääntöjen mukaan sisällä ei saa polttaa enkä pitänyt siitä yhtään. Mies kimpaantui minulle ja sanoi, että seuraavaksi minä varmaan käsken häntä heittämään tuon hänen lempinojatuolinsa pois. Hän osoitti rähjäistä ja kulahtanutta nojatuolia. Kun sanoin, että ei minulla ole mitään tuolia vastaan, hän lauhtui ja meni ulos tupakoimaan.

Menin itsekin ulos ja pihalla oli valtaisa röykkiö jotain valkoista jauhetta. En edes arvaillut mitä jauhetta se oli, vaan lähdin kiipeämään jauhevuoren huipulle seuranani muuan yläasteaikainen, hyvin hiljainen koulukaverini. Huipulla asetuimme jauheen sekaan makaamaan, emmekä halunneet tulla alas, vaikka meitä patisteltiinkin pois.

Lisäksi muistan tunteneeni alemmuutta ja huonommuutta siksi, koska en ole julkaissut yhtään sarjakuva-albumia tai piirtänyt enemmän sarjakuvia. Ideioin lopulta loisteliaan päivittäisen strippisarjakuvan, jonka päähenkilöt olivat hammastikku ja herne. Helpot piirtää ja noin... En kyllä kuitenkaan saanut mitään säkenöivän loistavaa sarjakuvaa aikaiseksi. Eikä se ideakaan enää kuulosta kovin hyvältä.

perjantai 30. elokuuta 2013

Taas erityksissä ja ilman työpaikkaa

Olimme ostaneet talon, joka sijaitsi jossain Hämeenlinnan suunnassa keskellä metsää. Talossa oli kaksi asuntoa, joissa molemmissa oli oma sauna. Lisäksi tontilla oli ulkorakennus, jossa oli sauna. Talo oli kummallisen näköinen, sillä yksi seinä puuttui kokonaan. Se oli kuin nukkekoti.

Halusimme myydä toisen asunnon, ja kävikin niin, että ystäväni Jatta miehensä kanssa osti sen. Selitin heille, että eihän ole mitään järkeä lämmittää näitä erillisiä saunoja. Sovitaan saunavuorot ja käydään tuossa toisessa saunassa.

Koirankusettajat käyttivät tonttiamme läpikulkureittinä. En pitänyt siitä, mutta en uskaltanut sanoa mitään.

torstai 29. elokuuta 2013

Yksinäisenä Lahti-cityssä

Lahden kaupunkiin oli rakennettu kolossaalinen pilvenpiirtäjä. Se sijaitsi satamassa, mutta satama sijaitsikin siinä, missä oikeasti on rautatieasema. Rakennus oli niin jättimäinen, että siihen kuulemma mahtui asumaan puolet koko kaupungin väestöstä. Sisältä se oli karu ja asunnot pieniä. Minun täytyi muuttaa sinne puoleksi vuodeksi eroon perheestäni, vaikka en edes tiennyt miksi. Käsittääkseni minulla ei ollut työ- eikä opiskelupaikkaa Lahdessa. Myös yksi kaverini muutti samalla tavalla tuohon rakennukseen. Hänellä oli pieni vauva, jonka hän jätti toisten hoitoon. Hän sanoi, että tuntuuhan se vähän pahalta, mutta kyllä sen kestää.

Myöhemmin unessa kiertelin Lahden katuja ja ihmettelin erilaisia ravintoloita. Olisin halunnut mennä niihin syömään, mutta en voinut.

maanantai 26. elokuuta 2013

Pusipusi

Viimeöisessä unessani oli mm. sellainen osuus, että minä olisin halunnut suudella erästä ystävääni, mutta en tohtinut. Minun huuleni olivat paksun, sinisen kimallekerroksen peitossa ja hänen huulensa samanlaisen, mutta punaisen kimallekerroksen peitossa. Lopulta huulemme kuitenkin koskettivat, mutta se ei ollut lainkaan miellyttävää, sillä kimalteet irtosivat, menivät suuhun ja maistuivat pahalta.

torstai 22. elokuuta 2013

Luovat ihmiset näkevät kuulema enemmän unia

Minun käskettiin osallistua piparipakkauksen suunnittelukilpailuun. Kilpailuaikaa oli jäljellä vain kaksi päivää, mutta päätin silti yrittää. Väänsin sitä lempparillani, Adobe Illustratorilla. Uskollisesti otin mukaan vanhan pakkauksen elementtejä: nimilogon sekä nallen ja kilpikonnan, jotka seikkailivat pakkauksessa. Käytin tekemiseen koko päivän ja söin samaan aikaan raparperipiirakkaa, joka ei edes ollut kovin hyvää. Minulla oli huonohko olo.

Seuraavana päivänä minulle selvisi, että olin ymmärtänyt väärin. Pakkaus olisikin pitänyt aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, eikä minun ehdotuksellani taatusti tulisi voittoa. Söin viimeisen palan raparperipiirakkaa (joka ei ollut enää ollenkaan hyvää) ja aloin vääntää alusta alkaen uutta ehdotusta, olihan minulla vielä viimeinen päivä aikaa. Pitkäkestoisen luovan prosessin lopputuotoksena minulla oli täysin valkoinen piparilaatikko, jossa oli kaksi piparin muotoista kuviota. Koska tein kaiken esityön unessani, minulla ei lopulta mennyt tämän toteuttamiseen enempää kuin pari minuuttia…

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kippari-Kalle ja Ilves-kylpyhuone

Katselin Kippari-Kalle -elokuvaa, jonka suhde minun tuntemaani Kippari-Kalleen oli suunnilleen samanlainen, kuin 60-luvun televisio-Batmanin suhde ”yön ritariin” (jonka elokuvaversiota en muuten ole onnistunut katsomaan, vaikka kotona olisi DVD). En ymmärtänyt näkemääni. Olinkin videovuokraamossa etsimässä vanhoja Kippari-Kalleja. Paikkana oli synnyinkaupunkiini 90-luvun taitteessa rakennettu ostoskeskus, joka oli unessa suuri, elinvoimainen ja täynnä ihmisiä. Huomasin, että vanha soittimeni, jonka olin antanut myytäväksi vuosia sitten, oli siellä edelleen. Kukaan ei kuulemma halunnut ostaa sitä, joten päätin lunastaa sen takaisin.

Toinen unenin oli yhtä epämääräinen: meillä oli ylimääräinen makuuhuone, jossa oli kerran järjestetty Halloween-pirskeet. Sen jälkeen se oli ollut pois käytöstä. Mieheni halusi tehdä siitä ”Ilves-kylpyhuoneen”. Se tarkoittaa kuulemma sellaista huonetta, jossa on lattiakaivo, vesieristys ja mahdollisesti amme, mutta ei muuta. Siellä ihmiset voivat leikkiä vaahtoleikkejä.

tiistai 20. elokuuta 2013

Tulkaa kaikki nauttimaan

Olin vesipuistossa tai jossain vastaavassa, isoja vesiliukumäkiä ja uima-altaita oli siellä. Päätin mieheni kanssa jonottaa kaikkein isoimman näköiseen liukumäkeen. Jotta sinne pääsi, piti ylittää liukas ja täysin kaiteeton silta, joka ylitti koko alueen. Se oli pelottavaa. Ihmettelin, kuinka siellä edes sai olla sellainen ja miten kukaan ei vielä ollut pudonnut alas.

Lopulta olin ylhäällä. Sieltä lähtikin kaksi liukumäkeä. Toinen oli rauhallinen ja miellyttävä, toinen erittäin jyrkkä, nopea, pelottava ja vaarallinen. Koska minulla ei ollut laskuun tarkoitettua rengasta, minun täytyisi valita se vaarallisempi lasku. En olisi halunnut. Kyllästyneen oloinen uimavalvoja sanoi, että ainahan voin kävellä alas. Hän osoitti rappusia, jotka olivat hyvin pitkät, hyvin jyrkät, hyvin liukkaat ja hataran oloiset.

En tiedä miten pääsin alas, mutta siellä olimme taas. Koko vesipuisto oli minusta saastainen. Paikat olivat täynnä hiekkaa, roskia ja kakkaa. Päätimme mennä ulos. Oven vieressä oli lappu "ulos vain nahkapohjaisissa kengissä". Lainasin jotkin kengät, joista en edes tiedä kenen ne olivat. Ulkona oli jokin vanha talo, joka toimi museona ja ravintolana. Sielläkin kaikki oli kovin siivotonta ja huonokuntoista. Ravintolan ruoat näyttivät tosin ihan hyviltä, mutta jostain syystä seurueeni (mieheni ja kaksi kaveriani puolisoineen) halusi vuokrata yhden museon huoneista (sotkuinen ja ränsistynyt makuuhuone) sekä sähkögrillin ja grillata siellä omia eväitä.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Komeat raamit

Sain lahjaksi kalliin taulun, joka oli kehystetty. Näin ensin taulun takapuolen, mutta kun yritin kääntää sen oikeinpäin, toisellakin puolella näytti olevan selkäpuoli. Olin hämmentynyt, koska en tiennyt kumpi puoli olisi pitänyt ripustaa esiin.

torstai 15. elokuuta 2013

Herättyäni ajattelin jäätelöä

Eräs henkilö, joka tykkää esiintyä asiantuntijana, esiintyi unessani. Hän kertoi, että nälkävuosina ihmiset söivät rottaa. Nykyisin rotan lihaa käytetään kuulema vaihtoehtolääketieteessä ja se helpottaa monia sairauksia. Pingviinin syöminen parantaa reuman. Minusta hänen väitteensä olivat uskomattomia, mutta en sanonut mitään.

tiistai 13. elokuuta 2013

Mummo kimmastuu

Mieheni ajoi autolla pitkin kapeaa tietä, jonka keskellä oli syvä halkeama ja molemmin puolin jyrkkä pudotus. Kun vaarallinen tie loppui, minä siirryin kuskin paikalle ja mies katosi jonnekin. Edessä oli vain loputtomasti rautatiekiskoja ja puiden juuria, joiden yli ajoin kolistellen. Vein auton ”vanhojen autojen hautausmaalle”, jätin sinne ja jatkoin matkaa jalkaisin. En tiennyt missä olin, mutta vastaani tuli muuan kaverini Anne (nimi muutettu) äitinsä kanssa. Hän kutsui minut kotiinsa.

Selvisi, että siellä oli jonkinlaiset juhlat. Paikalla oli minun sukulaisiani, Annen sukulaisia ja nykyisiä työkavereitani. Myös vanha äidinäitini oli kuulema siellä ja minun käskettiin mennä seurustelemaan hänen kanssaan. Jostain syystä mummo halusi pelata minun kanssani krokettia.

Pelasimme aikamme ja minä olin voitolla. Äkkiä mummoni, jonka liikkuminen on reaalimaailmassa hidasta ja vaivalloista, kimpaantui kunnolla. Hän köpötteli vauhdikkaasti krokettimaila kädessään ja alkoi kiukkuisena mäiskiä sillä paikkoja rikki. Pelästyin. Taksi tuli kuitenkin hakemaan häntä kotiin ja vihaisena hän suostui lähtemään. Pohdimme äitini kanssa mummon käytöstä ja tuumimme, että hän ei varmaan hyväksy korkeaa ikäänsä eikä suostu tunnustamaan, että ”loppu on lähellä”.

Palasin toiselle puolelle, jossa juhlat jatkuivat. Oikeastaan kaikki paikallaolijat olivat lähes sammuneita. Paikat olivat täynnä roskaa ja tyhjiä pulloja. Suurin osa porukasta oli poistunut. Alaleukani tuntui puudutetulta ja kipeältä, mutta kun heräsin, se tuntui aivan normaalilta.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kulttuuri herättää kuolleen hevosenkin

Vaikuttaisi taas siltä, että uneni eivät ole kovin selkeitä eivätkä mieleenpainuvia. Lieneekö tämä uutinen vaikuttanut yhteen?

Lapsuuskotini (joka tuntuu olevan unissani asuinpaikkani useammin kuin nykyinen kotini) pihalla järjestettiin hevosajokilpailut. Matka oli ehkä korkeintaan sata metriä, ja valtavat hevoset ajoivat sen reellä, vaikka oli kesä. Reki saatiin liukumaan siten, että rata oli kauttaaltaan liukkaan mudan peitossa. Sotku oli kaamea. Keskellä rataa oli 90 asteen mutka ja mutkan ympärillä yleisöä suojaamassa korkea lasiseinämä. Yksi hevonen ei kääntynytkään mutkasta, vaan juoksi suoraan lasilevyä päin ja liiskaantui kuoliaaksi kuin ikkunaan lätkäisty kärpänen.

maanantai 5. elokuuta 2013

Merta ja verta

Emme tiedä mistä johtuu tämä, mutta vain kovin verisiä unia tuntuu tällä hetkellä jäävän mieleeni minun. Viime yönä Kauniiden ja rohkeiden Brookea muistuttava henkilö meni meren pohjaan, raivostui ja muuttui merihirviöksi. Ridgeä muistuttava henkilö oli siellä meren pohjassa myös ja tappoi veitsellä merenneitoja. Ensin hän tappoi pitkähiuksisen merenneidon, joka vajosi sätkytellen ja verta valuen pohjaan. Seuraavaksi hän tappoi lyhythiuksisen blondimerenneidon, joka valui kyynelehtien ja verta valuen pohjaan. Tätä jatkui, erilaiset merenneidot vajosivat pohjaan erilaisten erikoistehosteiden saattelemina.

torstai 1. elokuuta 2013

Naisviha taiteessa

Olin unen Helsingissä, joka jälleen muistutti todellista Helsinkiä ainoastaan siten, että sijaitsi rannikolla. Helsingissä oli suuria, vanhoja ja näyttäviä rakennuksia. Menin sisään yhteen rakennukseen, joka muistutti kirkkoa tai linnaa. Siellä oli taidenäyttely. Aluksi oli suuri tila, jossa oli uskonnollista taidetta. Kiinnitin huomiota taulun alaosassa oleviin, rasistista pilakuvaa muistuttaviin hahmoihin. Näyttely jatkui käytävään, jossa oli kuulema saman taiteilijan myöhempää tuotantoa. Aluksi tauluihin oli maalattu peiton alle makaileva blondi nainen ja irvokkaasti kuvattu musta mies. Näyttely jatkui. Taulut esittivät naisen ruumiita, jotka oli pilkottu palasiksi ja ommeltu kasaan. Naisen ruumiita, jotka hajosivat sirpaleiksi. Naisen ruumiita, jotka oli viillelty veitsellä. Luin esittelyteksteistä, että taiteilija oli naisvihaaja, joka kaivoi haudoista ruumiita malliksi ja oli elämänsä loppupuolella täysin mielenvikainen. Näyttelyvieraat vain katselivat tauluja kuivan asiallisesti, eivätkä ne tuntuneet herättävän heissä mitään tunteita.

Lopulta pääsin ovelle. Rappusissa oli nuoli yläkertaan ja teksti ”näyttely jatkuu”. Mietin, menenkö sinne vai ulos ovesta. Menin ulos. Menin yöpymään lentokenttähotelliin. Ajattelin, että jos lentokentälle nyt pudotettaisiin atomipommi, minä kuolisin ensimmäisten joukossa.

Mainittakoon, että näin myös miellyttävämpiä unia. Niissä vaan ei ole juuri mitään kerottavaksi asti.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hesarin lukemisen vaaroja

Minulle esiteltiin uutta, mullistavaa menetelmää, jonka avulla pystyttiin helposti poimimaan munasoluja luovutettavaksi. Siinä vaiheessa, kun kypsä munasolu on irronnut, nainen levittää käsiinsä ihmeellistä käsisaippuaa. Sen annetaan vaikuttaa pari minuuttia ja sitten huuhdellaan pois. Parin minuutin sisällä kämmeneen ilmestyy pieni rakkula, jonka sisällä munasolu on. Sen voi poistaa pinseteillä.

Laskelmoin, että olin kahdeksannen viikon lopuilla raskaana. Mietin, voikohan aineella poistaa myös kiinnittyneen alkion ja levittelin aineen käsiini sen enempää miettimättä. Kaduin lähes välittömästi ja pesin aineen pois. Ajattelin, ettei se saanut vaikuttaa vaadittua paria minuuttia, joten tuskin se mitään aiheuttaa. Vasempaan käteeni ilmestyi kuitenkin punainen rakkula. Sohaisin sitä pinseteillä ja siitä alkoi tulvia verta. Heräsin.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Sosialistinen surrealismi

Yritin asioida terveyskeskuksessa, jossa oli paljon ihmisiä ja paljon pitkiä käytäviä, mutta ei juuri muuta. Näin seinällä julisteen, jossa luki "Suomen sosialistinen neuvostotasavalta" ja oletin, että se on jonkin näytelmän mainos. Yhdellä käytävällä oli ihmisiä kättelyjonossa, kuin presidentin juhlissa. En onnistunut saamaan mitään palvelua ja menin ulos. Huomasin, että ovessa oli punainen vaakuna, jossa oli keltainen tähti. Ovessakin luki "Suomen sosialistinen neuvostotasavalta". Aloin ihmetellä missä olen. Ulkona yritin ehtiä suojatien yli vihreillä valoilla, mutta liikenne oli kaoottista ja pelkäsin jääväni auton alle. Heräsin vessahätään.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Formaatti myyntiin

Unessani oli televisio-ohjelma, jonka lavasteet muistuttivat Kymppitonnia. Yksi osallistuja oli "Tiina Tillander, järkevä jäntti". Jokaisessa "kopissa" oli valkoinen teippaus, joka muistutti silmälaseja ja/tai rintaliivejä:

Pelin idea oli, että osallistujat lähettelevät toisilleen viestejä erilaisissa ympäristöissä ja yrittävät ratkaista jotain arvoitusta, joka liittyi ruotsalaiseen lastenohjelmaan.
Tämä oli näköjään sadas teksti tässä blogissa. Huikeaa on.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Surku Savolainen epätoivoisena

Viimeöisessä unessani olin ruuhkaisessa kaupassa (tai oikeastaan se oli eräänlainen tori) ja uhkasin tehdä itsemurhan leikkaamalla leipäveitsellä kurkkuni auki. Pitelin veistä kaulallani vapisevin käsin ja onnistuin haavoittamaan itseäni vähän. Sitä ennen oli tapahtunut kaikenlaista. Aluksi katselin korkeasta, huojuvasta lintutornista, miten kaverit ajoivat autolla järveen, mutta jättivät veneen rannalle. Kaikki vain nauroivat asialle. Minä kävelin varovasti, jolloin lintutorni heilahti aivan vähän. Minulle ärjyttiin vihaisesti, vaikka toiset heiluttivat sitä paljon pahemmin ja meinasin pudota. Menin lapseni kanssa hiekkarannalle, jossa tämä leikki sujuvasti muiden lasten kanssa, mutta jostain syystä minua paheksuttiin. Sitten minut oli lähetetty kauppaan tekemään ostoksia, koska kukaan muu ei halunnut lähteä sinne. Minäkään en olisi halunnut, mutta eihän minua kuunneltu...

En ehkä ollut täysin vakavissa aikeissa tappamassa itseäni. Oikeastaan halusin vain ihmisten huomiota, että he ymmärtäisivät, miten ahdistunut olen.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kannattaako tunnustaa jos pettää

Olin matkalla Tallinnassa. Matka oli kai jokin työmatka, vaikka en edes ollut selvillä mitä työtä tein. Aluksi olin keilahallissa menneen ajan työkavereiden kanssa, mutta tapasin sitten miehen, joka keräsi romua ja roinaa polkupyöränsä etukoriin ja teki niistä taidetta. Hän oli pukeutunut pelkkiin polvipituisiin housuihin ja hänellä oli naamassaan ja yläkropassaan ihmeellisiä sinisiä maalauksia ja/tai tatuointeja, lähinnä pystyraitoja, jotka kiemurtelivat ja haarautuivat hieman. Päädyin tämän miehen kanssa petipuuhiin yhteensä viisi kertaa. Itse olin aika passiivinen, annoin vain ”asioiden tapahtua”. Emme juuri jutelleet, koska emme puhuneet samaa kieltä.

Sitten tulin kotiin oman, ihanan mieheni luokse ja äkkäsin olleeni petollinen vaimo. Hän kyseli minun matkastani ja olin aivan ristiriitojen repimä ihmisparka. Tähänkö nyt on tultu? Miten minä saatoin? Minun pitäisi kertoa kaikki! Entinen minä ei sallisi minun pysyä hiljaa. En pysty siihen kuitenkaan. Mies vihastuu minulle taatusti. Miksi, miksi, oi miksi…?

Näin kotimme (joka ei muistuttanut ollenkaan todellista kotiamme ja sijaitsikin jossain satamarannassa) ikkunasta, että taiteilijamies oli tulossa polkupyörällään meille. Ajattelin, etten halua nähdä häntä enää ikinä ja haluan vain unohtaa kaiken.

Jossain vaiheessa tuumasin, että taiteilijamiehen kanssa viettämäni hetket taisivat sittenkin olla vain unta. Vakuuttelin sitä itselleni. Kun sitten heräsin ja ymmärsin, että kaikki muutkin tapahtumat olivat olleet unta, olin hyvin helpottunut.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Selkeästikin nämä liittyvät toisiinsa

William Shatner lauloi isossa salissa suomenkieliselle yleisölle suomeksi Unto Monosen tangoa Erottamattomat ja sai valtaisat suosionosoitukset. Orkesterin johtajalla oli tahtipuikon asemasta kolmen savukkeen imuke. Esityksen jälkeen pianisti huusi hädissään: "Piano palaa! Piano palaa!" Suurin osa yleisöstä ei piitannut. Muutama yritti sammuttaa paloa kastelukannulla. Lopulta joku löysi sammuttimen. Pianon vieressä oli sähköinen "keyboardi" täynnä luodinreikiä.
...
Syntymäkaupungissani, aivan lapsuuskotini lähistöllä, oli ikivanha katedraali. Ihmettelin, miten en ollut koskaan aikaisemmin tajunnut koko asiaa. Se ei kuitenkaan ollut alueen suurin nähtävyys. Suurin nähtävyys oli sen sijaan vanhoista jätevesisäiliöistä rakennettu, 50 metriä korkea torni.
...
Vampyyritarinassa "vampyyrin synty" oli hieman erilainen, kuin kansanuskomuksissa tai modernimmassa kaunokirjallisuudessa yleensä. Kiharatukkainen viiksekäs mies hakkasi ensin oikean kätensä irti ja kuoli. Hän muuttui vampyyriksi, jos "Haades sytytti nuotion pihlajapuusta, paistoi käden kypsäksi ja söi sen". Vampyyrit oli lopulta helppo erottaa normaaleista ihmisistä, sillä heiltä puuttui kokonaan oikea käsi. Useimmat pitivät tekokättä, mutta ne olivat tökerön näköisiä.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tällä viikolla olen lähinnä kärsinyt univajeesta

Lueskelin unessa uutta Lucky Luke -sarjakuvaa, jonka oli piirtänyt Aku Ankka -lehdestä tuttu Arild Midthun, tunnistin hänen piirtotyylinsä. Unen kuvat olivat uskomattoman teräviä ja selkeitä, muistan ne edelleen yksityiskohtaisesti. Sarjakuvan tarina oli täysin järjetön ja kummallinen, jos sitä voi edes tarinaksi kutsua.
Silmäni päälle oli liimattu ja teipattu suuri pyöreä... öööh... kappale. Jonkinlainen lasipurkin kannesta askarreltu linssi, johon oli liitetty myös pieni lamppu. Silmässä tuntui kipua ja painetta. Odotin silmälääkärille pääsyä. Odotin ja odotin, turhauduin ja kyllästyin. Katselin akvaariossa olevia isohampaisia ahvenia, jotka söivät melkein itsensä kokoisia kaloja suuhunsa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Imussa

Sellaista oli, että minulle ojennettiin pieni vauva ja käskettiin imettää sitä. Sanoin, että tuskin minulta mitään maitoa erittyy, mutta silti otin sen vauvan rinnalle. Se imi hirrrmuisella voimalla. Minusta tuntui, että se imi minut tyhjiin. Rinnat säilyivät kuitenkin ehjinä.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Catholic Bunny

Halusin kokeilla kuuluisaa vanhaa tietokonepeliä nimeltä Catholic Bunny. Pelin introssa kuningatar Catholic Bunny kiipesi valtaistuimelleen, mutta hänet olikin syrjäyttänyt massiivisen iso, leijonaa muistuttava örkki, joka nauroi perinteiset pahisnaurut. En lainkaan tiennyt mitä peliltä odottaa. Olisiko se verisen väkivaltainen, söpön "lapsiystävällinen" vai molempia? Puolivahingossa tiesin, että tuo iso örkki ei oikeastaan ollut konna, sillä jatko-osassa Catholic Bunny II se oli jo kuningattaren kaveri. En päässyt pelissä kovin pitkälle, sillä heräsin. Pääsin piirakkakauppaan, jossa piirakkakauppias Ville ei olisi halunnut millään tulla näkösälle.
Unessani esiintyi myös Henkilö X, joka oli menossa liukuportaita alaspäin, kun minä olin menossa liukuportaita ylöpäin. Moikkasin hänelle ohimennen, mutta minun oli pakko lähteä hänen peräänsä, koska minun sateenvarjoni oli joutunut hänelle.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Ota suunnaksi Vusilahti

Mikkelissä on Visulahti, mutta olin päässyt unohtamaan, että ihan pääkaupunkiseudun kupeessa on Vusilahti, hauska paikka, jossa on vesiliukumäkiä ja uimarantaa. Sinne siis! Vusilahdessa piti vaihtaa vaatteet pienessä vessassa, mikä oli hankalaa. Äkkiä olinkin ihan kokonaan ilman vaatteitani, ne olivat kadonneet jonnekin. Läksin muutamien kavereiden kanssa pelkässä kylpytakissa kauppaan ostamaan jotakin päällepantavaa. Halusin pukeutua jo kaupan sovituskopissa. Erinäisten sekaannusten jälkeen hukkasin kylpytakkinikin ja olin ilkialasti. Lopulta päälläni olivat violetit sukkahousut, mustat kengät ja lyhyt hame. Yläosani oli paljas ja jouduin laittamaan inhottavan haaleankeltaisen paidan, jossa oli (täysin turhia) nappeja ja jokin epämääräinen painatus.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Ei itkettänyt

Muuan hyvin epämiellyttävä sukulaishenkilö oli kuollut. Oli paahtavan kuuma kesäpäivä. Hautajaiset järjestettiin liikenneasemalla, eikä vieraita ollut kuin kourallinen. Vaikka olin inhonnut vainajaa, laskin asiallisesti keltaisen kukkalaitteen ja luin ääneen kirjoittamani tekstin: "Lämmin osanottoni N.N:n perheelle ja läheisille". Mielessäni ajattelin kuitenkin, että sen voi tulkita myös niin, että otan osaa siksi, että he joutuivat kestämään kyseistä henkilöä hänen elinaikanaan. Sitten minua alkoi kaduttaa, että olin kirjoittanut tekstin Post-it-lapulle ja pyysin tilaisuuden jälkeen lupaa saada kirjoittaa tekstin uudelleen virallisemman näköiseen korttiin.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Miten ananasrenkaalla voi olla kaula?

Se on vähän inhottavaa sellainen, että menee yleiseen vessaan ja saa käteensä kakkaa. Se varsinkin on inhottavaa, että kun sitä yrittää pestä puhtaaksi, vesihanasta tursuu vain lisää kakkaa. Ratkaisu ongelmaan on erikoisvessa, johon on törkeän kallis pääsymaksu ja töissä sellainen vessavahti, joka tarkistaa joka kerta, että puhdasta on.
Eikö olekin aika hölmöä uneksia työkaveriporukoista, kun on lomalla? Ja eikö olekin ihan normaalia uneksia muuttuvansa jättikokoiseksi ananasrenkaaksi, jos on ensin uneksinut olleensa työkaveriporukan kanssa teatterissa ja menossa jatkoille? Jos jättikokoinen ananasrengas sammuu ravintolan rappusille ja joku miespuolinen otus tulee pussailemaan kaulaan, niin eikö olekin hyvä selitys sellainen, että se "halusi vain maistaa vähän ananasmehua"?
Jos on muuttunut taas ihmishahmoiseksi ja on kolmelta aamuyöllä ravintolassa, kannattaa tilata litra appelsiinimehua ja annos ”spesiaaliohrapuuroa”.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kansalaisoikeus

Systeemi toimi sillä lailla, että kun äänesti kunnallisvaaleissa, pystyi samalla vaivalla vaihtamaan etu- tai sukunimensä tai ottamaan ylimääräisen etunimen. Äänestyskin tapahtui niin, että jonotettiin luukulle ja ilmoitettiin äänestysnumero suullisesti virkailijalle. Sitten virkailija kysyi, haluaako äänestäjä vaihtaa nimensä ja siitä täytettiin jokin paperi. Minä tutkin ehdokaslistoja. Ne olivat värikkäitä ja valokuvallisia. Kaikista löytyi entisiä koulukavereitani (ts. koulukiusaajiani), joita en olisi halunnut äänestää missään tapauksessa. Vielä suurempia vaikeuksia minulla oli keksiä itselleni uutta nimeä. Sitä siinä pähkäilin, kunnes joku vanhempi täti tokaisi minulle, että älä vaihda nimeäsi ollenkaan. Suureksi helpotuksekseni älysin, että nimenvaihtohan onkin aivan vapaaehtoista. Suuri osa ihmisistä tekee niin vain siksi, koska niin voi tehdä, ja huomattava osa luulee, että se on pakollista. Tunsin itseni kauhean fiksuksi, kun ilmoitin virkailijalle, että en aio muuttaa nimeäni. Äänestin kumminkin...

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kielipäätä hiekkarannalla

Seikkailin kaikki viimeöiset uneni hiekkarannalla. Osa niistä jäi paremmin mieleeni.
Olin menossa tietä pitkin rannalle vanhojen koulukavereiden kanssa ”muistelemaan menneitä”. Päälläni oli kukkamekko, kädessäni käsineet ja päässäni leveälierinen hattu. Huudahdin ”mes chers amies”, kiiruhdin suukottelemaan kaikkia poskelle ja sanoin vielä ”très bien, très bien”. Sitten arvelin helpottuneena, ettei minun varmaan tarvitse puhua enää yhtään ranskaa.
Rannalla keksin, että minulle on suotu epätavallinen lahja: jos joudun esittämään yleisön edessä improvisoituja lauluja, pystyn laulamaan niitä täydellisesti millä kielellä tahansa. Niinpä päädyin tilanteeseen, jossa minun piti laiturilta käsin laulaa puolityhjälle katsomolle italiankielinen iskelmä. Latelin typeriä sanoituksia, tähän tyyliin: ”Kävelen rantaan, tähän laiturille... Sataa vettä, tietenkin. Tuolla alhaalla räpiköi joku… antaa olla… hukkukoon sinne! Minun tuskani on suurempi! Valtameri täyttyy minun kyynelistäni… hopeinen kuu luo...” Tiesin laulavani täydellistä italiaa, mutta en välittänyt. Arvelin, ettei yleisössä kuitenkaan kukaan sitä voi tietää tai ymmärtää, mutta hullusti kävi. Yleisössä olikin italialainen mies, joka tuli juttelemaan minulle esitykseni jälkeen. Enhän minä osannut jutella hänelle takaisin mitään, vaikka jostain syystä ymmärsinkin hänen kysymyksensä.

Tapettu mato

Ihmettelin lapseni kanssa pientä matoa, joka kiemurteli rantahietikolla. Äkkiä jostain tuli mustaan teepaitaan pukeutunut mies, joka sanoi, että tuollainen mato pitää tappaa. Mato oli pienessä laatikossa ja sanoi pelokkaalla, itkuisella ihmisen äänellä "minua pelottaa, minä haluan mennä kotiin". En ymmärtänyt mitä pahaa mato oli tehnyt, mutta teepaitamies rusensi sen julmasti. Minulle tuli tukahduttavan paha olo.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Surku lomailee ja uinuu hotellissa.

Armaaseen synnyinkaupunkiini rakennettiin suuren suuria rakennuksia. Ne olivat kuulema Japanin, Yhdysvaltain, Brasilian ja Espanjan suurlähetystöjen uudet rakennukset. Kaikkien tunnuksina oli paikallisia kielisoittimia. Myös mökkinukkumista on tullut harrastettua, mutta kömpelö nettiyhteys ja muut olosuhteet eivät ole suosineet aktiivista blogistelua.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Minä ja papukaijani (eli lisää laiminlyötyjä asioita)

Surku Savolainen vietti juhannusta mökkivieraana ja näki erinäisiä unenpätkiä. Yhdessä unessa olin vanhan kouluruokalan vessassa, ja minun piti tilata putkimies, sillä viemärin oli tukkinut jokin paksu, musta, limainen mömmö. Vessan katosta roikkui pienehkö lintuhäkki, jonka sisällä oli ararauna. Se keskusteli sujuvasti putkimiehen kanssa. Ymmärsin äkkiä, että lintu oli oikeastaan minun oma lemmikkipapukaijani, jota olin hoitanut huonosti ja väärin: tunkenut liian pieneen häkkiin ja unohtanut pitkiksi ajoiksi yksin. Siitä huolimatta lintu vaikutti älykkäältä, rauhalliselta ja osaansa tyytyvältä. Minä päästin sen häkistä ulos ja otin mukaani, sillä olin menossa naamiaisiin ja halusin pukeutua merirosvoksi, jolla on papukaija olkapäällään. Sanoin papukaijalle "hilut kinttuihin" ja se toisti perässä alistuneella äänellä: "hilut kinttuihin". Tunsin taas kauheaa syyllisyyttä, sillä papukaijojahan ei saisi sitoa jaloistaan, mutta pelkäsin, että se muuten karkaa kokonaan minun luotani.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Leninin kissa ja Stalinin kissa

Löysin itse maalaamiani tauluja, jotka olin unohtanut. Kahden nimet olivat Leninin kissa ja Stalinin kissa. Leninin kissa oli keinutuolissa istuva hahmo, jolla oli ihmisen vartalo, kissan pää ja robotin käsi. Tausta koostui punaisista ja sinisistä ympyröistä ja neliöistä. En jaksa yrittää piirtää sitä.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Laiminlyötyjä asioita

Isäni hautajaisista on jo yli kymmenen vuotta. Unessa minulle kuitenkin selvitettiin, että oikeasti hän onkin elossa ja vuodepotilaana eräänlaisessa hoitokodissa. Nyt hänen aikansa sielläkin oli käymässä loppuun.
Minä olin äitini ja lapseni kanssa ”lapsuuteni mummolassa” ja olin syvästi järkyttynyt. Tunsin syyllisyyttä siitä, että en ollut hautajaisten jälkeen käynyt kertaakaan katsomassa isääni, eikä tämä ollut koskaan saanut tavata omaa lapsenlastaan. Minulle selitettiin, ettei isäni ole entisellään. Hän ei enää ole leppoisa ja hauska… öööh… seuramies, vaan sulkeutunut, puhumaton ja kivulloinen. Minä itkin epätoivoisen lapsen itkua ja vakuutin, että ihan varmasti hän ilahtuu, jos menemme sinne ja ihan varmasti liikuttuu, jos minä ja lapseni laulamme hänelle. Sanoin niinkin, että vaikka hän nyt tekikin kuolemaa, se ei haittaa, koska hautajaiset on hoidettu jo etukäteen, joten kestäisin sen kyllä.
Satoi kaatamalla vettä. Pihalla oli ruostunut auto (isin vanha auto!), josta puuttuivat kokonaan ovet ja renkaat. Onneksi auto ei ole ajokunnossa, ajattelin, muuten olisin lähtenyt matkaan sillä ilman ajokorttia. Tunnelma oli masentava, mutta otin pilkullisen sateenvarjon ja läksin kävelemään juna-asemalle.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Tämä uni ei kerro taideopiskelijoista

Eräs menneen ajan opiskelututtavuus oli päässyt opiskelemaan "noitakouluun" ja vei minut tutustumiskäynnille. Ihmettelin itsekseni, kuinka Suomessa voidaan julkisin varoin tukea mokomaa huuhaata. Opiskelijat olivat hassun näköisiä ja oudosti käyttäytyviä hippejä. Oppilaitoksen aula oli koristeltu jännittävillä taideteoksilla. Erityisesti mieleeni jäivät katiskaverkosta tehdyt veistokset, jotka muistuttivat jättiläismäisiä, kirkkaan keltaiseksi maalattuja koralleja, joihin oli liimattu pieniä pyöreitä peilejä. Kaikki oli tavallaan hyvin viehättävää, mutta koomista, koska opiskelijat itse tuntuivat ottavan kaiken kovin vakavissaan ja uskoivat olevansa oikeasti noitia.
Oppaani vei minut kellarikerroksessa sijaitsevaan vessaan, jossa ehtaa magiaa tapahtui. Siirryimme mystisesti hajuvesipullojen avustuksella vanhalle hautausmaalle, joka oli varsin kliseisen näköinen paikka. Tässä vaiheessa oivalsin näkeväni unta, mutta en jaksanut välittää asiasta, koska muuten oli niin jännää. Tästä eteenpäin uni kuitenkin meni taas niin sekavaksi, että lopputapahtumia on mahdotonta selittää.
Kun sitten "heräsin", huomasin olevani äitini kotona alasti sohvalla ja pihalla hiippaili poliisi, jonka tiesin etsivän minua. En tosin tiedä, mihin rikokseen olin syyllistynyt.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Joskus sikari on vain patonki

Viimeöinen uneni oli jälleen kerran visuaalisesti huikean yksityiskohtainen (kutsun näitä teräväpiirtouniksi), mutta tarinaltaan ja tapahtumiltaan monimutkainen, järjettömästi etenevä, aikajärjestystä rikkova ja vaikeasti selostettava. Uni oli kuitenkin täynnä kohtalaisen mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka tuottaisivat iloa freudilaiseen tulkintaan mieltyneille.
Katselin tietokoneen ruudulta tekemääni kömpelöä animaatioelokuvaa (taas!), jonka pääosassa seikkaili uimahousuihin pukeutunut mies. Elokuvan alussa hän hankki torilta siemenpussin, jossa luki ”siemenpapuja”… myöhemmässä vaiheessa hän yritti kylvää taikasiemeniä uima-altaaseen ja lopuksi hän päätyi hurjaa vauhtia etenevään junaan, joka lopussa räjähti. Hänen viimeinen repliikkinsä oli ”siemenpapuja, pyh!”. Toisaalla unessa eräs työkaverihenkilö toi tarjolle isoja, valtavan suuriksi paisuneita patonkeja. Minulla oli pääsykoe kesken, mutta patongit näyttivät niin houkuttelevilta, että pidin tauon. Yksi patonki oli ulkonäöltään kuin jättiläiskokoinen sikari.
Unessa oli hyvin paljon kaikenlaista muutakin, jota en edes viitsi yrittää kirjoittaa. Aamulla olisin mielelläni jatkanut unia, koska olin niin hyvässä ”unennäkövireessä”.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Puukolla

16-vuotias tyttäreni (joka ei ollut tosielämän lapseni isoksi kasvaneena, vaan joku toinen) oli muuttanut asumaan opiskelija-asuntolaan ja tappanut puukolla 8-vuotiaan lapsen. Olimme menossa hakemaan häntä autolla kotiin, vaikka tiedossa oli, että poliisit tulisivat pian noutamaan hänet syytettynä murhasta. Tytär muistutti ulkonäöltään hieman entistä kämppistäni. Hän vaikutti ylimieliseltä eikä ainakaan tuntunut katuvan tekoaan. Tunnelma oli jännittynyt.
Menimme ”kotiimme”, joka oli oikeastaan lapsuuskotini naapuritalo. Istuin olohuoneen sohvalla ja tytär teki keittiön puolella makaronilaatikkoa. Pelkäsin häntä hieman, yritin vältellä juttelemista ja lähinnä odotin, että poliisit pian tulisivat ja veisivät hänet pois. Hän kutsui minut syömään. Hän selitti jotain, että tuo puukotettu lapsi oli sekaantunut johonkin hämärään uskonnolliseen jengiin eikä häntä olisi voinut pelastaa.
Herätyskello herätti. Miksi ihmeessa se näin lauantaiaamuna herättää, ihmettelin minä. Eikä se sitten mikään lauantai ollutkaan. Pyh.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Arvostele mun illallinen

Mä olin mun miehen kanssa autoajelulla läpi tiuhaan rakennetun asuma-alueen. Siellä oli paljon palaneita taloja, tai taloja, joiden katto oli palanut. Rakenteilla oli uusia taloja, joista osa rakennettiin palaneiden talojen pohjille. Menimme sisään yhteen tällaiseen rakennukseen, joka oli juuri valmistunut. Talossa asui mies, jolla oli pieni, hassu parta ja isot silmälasit. Ulkonäöltään hän muistutti erästä henkilöä, joka on monesti samassa bussissa minun kanssani, mutta jonka kanssa olen tuskin koskaan puhunut.
Sisällä kuvattiin televisio-ohjelmaa, jonka idea oli simppelisti se, että mies kokkaa monen ruokalajin illallisen tuntemattomalle naiselle tarkoituksenaan hurmata hänet. Mies olikin jo työn touhussa ja selosti tekemisiään. Mies vaikutti olevan ääriään myöten täynnä itseään ja ylisti omia ruokiaan ylitsevuotavasti. Lisäksi hän mollasi muita ihmisiä (erityisesti naisia) ja kehui pientä koiraansa, joka ”osaa haistaa uhkaavat tulipalot kilometrien päästä jo ennen kuin ne ovat syttyneet”. Erääseen ruokalajiin tuli öljyssä ja hunajassa paistettuja avokadokuutioita ja pinjansiemeniä, eikä ”maailmassa voi olla mitään parempaa”.
Sitten tuli arvioinnin aika. Naisen piti arvioida asteikolla yhdestä kuuteen, kuinka hyvin mies oli onnistunut. Naisen oli pakko myöntää, että ruoka oli herkullista, mutta mies oli vastenmielinen. Pisteet annettiin mekaanisen nuken avulla. Kun nainen väänsi nuken selässä olevaa kampea, nukke nosti pystyyn yhden sormen. Kädessä olisi ollut kuusi sormea.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Olipahan nerokasta

Mää nukuin viime yönä vähän ja huonosti, mutta sitten kun nukuin, niin unessa suunnittelin sellaisen talon, jossa lapsen makuuhuoneen ja vanhempien makuuhuoneen välisessä seinässä oli kaksi pyöreää reikää niin, että semmoisen kautta voi sitten ottaa kädestä kiinni tai silitellä.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Tuoreempaa

Tämän viikon unia:
  • Muudan… kutsukaamme häntä nyt vaikkapa Emmiksi… osallistui television laulukilpailuun kansallispuku päällään. Ihmettelin ääneen: ”Mitä se nyt tuolla lailla osallistuu laulukilpailuun, vaikka ei osaa laulaa yhtään”.
  • Martti Servo ja Napander jokin kolmen hengen kokoonpano esitti kolme kertaa kolmen kappaleen ”setin” meidän parvekkeellamme, sillä asuimmekin kerrostalossa. Parvekkeelta ei näkynyt muuta, kuin valtava seinämä toista kerrostaloa. Äitini oli varannut neljän ruokalajin illallisen neljälle hengelle kalliissa ravintolassa ja oli siitä innoissaan.
  • Toisessa unessa asuimme hieman erimallisessa kerrostalokämpässä. Avasin hylätyn kylpyhuoneen oven. Altaassa oli lapiollinen kamalan hajuista pilaantunutta ruokaa, mutta puhdistin sen pois. Sitten huomasin unohtuneen akvaarion, jonka vesi oli lähes haihtunut ja pinnalla oli kuolleita kaloja. Poistin kuolleet kalat ja laitoin akvaarioon uutta vettä. Kuin ihmeen kaupalla siellä olikin paljon eläväisiä ja hyvinvoivan näköisiä kaloja ja kasveja. Ihalilin niitä, mutta hieman huolestuneena mietin, muistaako kukaan tulevaisuudessa hoitaa tätä akvaariota. Siellä oli selkäuimarimonnejakin…
  • Makailin peiton alla erään miespuolisen henkilön vieressä ja hihittelin, kun se oli minusta niin kovin huvittavaa. Sitten mies antoi minulle kolme suukkoa otsalle (ihan sillee viattoman ei-seksuualisesti, mutta täysin yllättäen) ja minä järkytyin niistä suunnattomasti. Enkä enää hihitellyt.

torstai 30. toukokuuta 2013

Muudan seksihurjastelu-uni

Edelleen vuosi 2008. Varokaahan, ettette vallan kiihotu liikaa.
Ol mies ja nainen, jotka olivat pariskunta. Miehen nimi oli Sam ja naisen nimi oli Kim, luulen... jos se ei sitten ollut toisin päin. Ensin oli eroottinen kohtaus tämän pariskunnan välillä. Sitten selvisi, että nainen olikin muhinoinut toisen miehen kanssa. Sitten äsken mainittu "toinen mies" tuli sen Sam-miehen luokse ja Sam oli aluksi vihainen, mutta se "toinen mies" laittoi sormen suun eteen ns. hys-eleeksi, ettei kumpikaan sanoisi mitään. Sitten tuli suuseksikohtaus näiden miesten välillä, mutta minä unennäkijänä sensuroin sen itseltäni niin, että kuva oli rajattu sillä lailla, ettei paljoakaan toiminnasta näkynyt. Sitten lopuksi vielä jotain naisiakin tuli mukaan siihen. Näin montaa peräkkäistä seksikohtausta en muista unissani nähneenikään ihan eilen, enka ma ollut itse muuta kun tarkkailijan roolissa.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Punkkulollot

Olemme edelleen alkuvuodessa 2008
Kuningas oli muutettu lonkeropulloksi. Oli yhteensä 39 lonkeropulloa, joista yksi oli kuningas. Sen pullon, joka oli kuningas, tunnisti siitä, että etiketissä luki kuninkaan nimi takaperin kirjoitettuna. Ja kappas vaan: yhdessä pullossa lukikin minun mieheni nimi lopusta alkuun. Otin mukaani sen ja lisäksi kolme tavallista pulloa hämäykseksi ja lähdin viemään niitä sekatavarakauppaan, jonka omisti noita. Noita voisi muuttaa lonkeropullon takaisin kuninkaaksi. Kauppaan tuli asiakas, joka halusi ostaa yhden lonkeropullon. Noita sanoi, että pullo maksaa yhden euron. Koska pullo oli niin halpa, kauppaan rynni pian lisää asiakkaita ostamaan lonkeroaa. Minun piti suojella kuningaspulloa ja lähteä hakemaan niitä loppuja 35 pulloa myytäväksi

tiistai 28. toukokuuta 2013

Sisältää tuotesijoittelua

Surku Savolainen jatkaa menneiden unien teemaviikkoa seuraavalla unella, joka on ylöskirjattu 31. tammikuuta 2008
Olin mieheni kanssa kaupassa ja ostoksemme olivat terveelliset: ostimme salamipötkön, salamisiivuja, pekonia, lenkkimakkaraa, paljon kaljapulloja, kaksi Suffeli-suklaapatukkaa, kaksi Kismet-suklaapatukkaa ja vielä jotkut kolmannetkin suklaapatukat, jotka lisäsin viimehetkessä ostoksiin. Lisäksi ostimme Lego-palikoita ja kalanmuotoisen jääkaappimagneetin. Ostokset hävettivät minua niin paljon, että jätin miehen yksin kassalle maksamaan niitä.
Sitten näin unta, että meidän piti tehdä Mars-patukoiden ja niiden jäljitelmien makuvertailu. Oli neljä erilaista suklaapatukkaa, joista yksi oli oikea Mars-patukka, yksi Lidlistä ostettu samantapainen ja lisäksi K-kaupasta ostettu Pirkka-patukka ja S-kaupasta ostettu Rainbow-patukka... ja niitä sitten piti mutustella ja vertailla. Outoa tässä oli se, että vaikka ne näyttivät ulkoisesti enemmän mustan makkaran pätkiltä, ne kuitenkin maistuivat suklaalta.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Verisiä kauhistuttavuuksia arkistosta

Tämä unipäiväkirjan palanen on vuodelta 2007, mutta valitettavasti tarkempi päivämäärä on jäänyt merkitsemättä. Tuoreemmista unista ei vieläkään irtoa oikein mitään kirjoitettavaksi asti.
Ensimmäisestä unesta muistan sen, kuinka jotkut kaksi FBI-agentttia (joiden ulkoisesta olemuksesta tuli X-fileet mieleeni) jäljittivät kadonneita ihmisiä. Asiaan liittyi joku parturi (Sweeney Todd -elokuva oli ensi-illassa 2007!) ja sitten samassa rakennuksessa sijaitseva pizzeria. Pitsapaikan omistajalla oli yllään verinen essu ja lopussa päädyttiin suureen ja korkeaan huoneeseen, jonka alaosassa oli monimutkainen lihamyllysysteemi. Alkupäässä oli niin iso suppilo, että ihmiset mahtuivat siitä kokonaisina läpi ja jauhautuivat pitkän kierroksen aikana ihan muusiksi. Toisesta päästä tuli sitten ulos makkaroita. Näky oli aika yököttävä, koska irrallisia ihmisen osia näkyi siellä täällä ja koko systeemi oli sottainen.
Tässä kohtaa heräsin ja ajattelin: hyh, millainen uni. Yritänpä uneksia hieman mukavamman unen seuraavaksi.
Lopputulos oli uni, jonka alussa oli kaksi miestä. Ne makailivat edellisen unen taloa muistuttavassa paikassa. Toisesta tuli mieleen Eddie Murphy tjsp. Miehellä oli iso hymy ja kaunis, keltainen teepaita päällä. Toisella miehellä oli sininen paita ja silmälasit. Keltapaitainen mies oli niin ihastunut sinipaitaiseen mieheen, että leikkasi toisen jalkansa irti ja antoi lahjaksi... noh, tämä toinen mies olikin semmoinen sekoboltsi, että innostui tämän lahjasta niin paljon, että alkoi sitten ilokseen listiä toisia ihmisiä. Alkuperäinen teepaitamies oli säikähtänyt, lähtenyt karkuun ja säilynyt hengissä. Sekoboltsimurhaajamies oli kerännyt kaikkien tappamiensa ihmisten ruumiit isoksi lieriönmuotoiseksi keoksi, jonka ympärillä oli rautalankoverkko. Päällimmäisenä makaili mies itse aurinkotuolilla ja alkoi potea kauheita tunnontuskia kyynelet silmissään. Sitten mies päätti, että hänen pitäisi irrottaa itse toinen jalkansa ja antaa lahjaksi sille keltapaitaiselle miehelle, niin kaikki muuttuisi taas hyväksi.
Heräsin taas ja ajattelin, että eihän tästä nyt mitään tule, kun vain tämmöisiä unia näen.


torstai 23. toukokuuta 2013

Pieniä palasia

Unipäiväkirjaani ei ole tullut uusia merkintöjä viikkoon. Uneni ovat olleet katkonaisia ja hyvin… visuaalisia. Jos voisin tai osaisin piirtää tai animoida niitä, voisin julkaista täällä jotain. Pikkuruisia ”hiiren saunavastoja ja –kiuluja”. Omituisia tasohyppelypelejä ja punaisia kuulia. Yksinäinen vuori, jossa on outo lisuke, mutta pilvi peittää näkymän. Pyramideja.

Muutamia irto-otoksia viimeviikon unista:

  • Näin, kuinka miestä ammuttiin rintaan. Kun luoti osui, miehen paita katosi jäljettömiin ja mies kaatui maahan yläkroppa paljaana. Minulta kysyttiin, että enkö minä muka tiennyt, että ainahan se menee noin, kun ampuma-aseilla tapetaan ihmisiä.
  • Työkaverihenkilö kertoi ”kuuden päivän viininjuontipäiväkirjasta”. Hän oli kaverinsa kanssa juonut kuudessa päivässä kuusi pulloa viiniä ja pitänyt samalla päiväkirjaa. Se oli mukamas jotenkin hurjan hauskaa tekstiä, vaikka minua ei naurattanut yhtään.
  • Menimme autolla ”vapaaherranmaalle”, nimittäin kesämökille Ruotsiin. Matkalla oli valtavia ylämäkiä, joiden aikana tie muuttui yksisuuntaiseksi. Takaisin tullessa ei siis pääsisi alamäkeen, vaan pitäisi kiertää.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kohti uutta uljaampaa maailmaa

Olin tehnyt kunnianhimoisen animaatioelokuvan. Se oli eräänlainen uutislähetys tulevaisuuden maapallolta, kun ihmislaji oli enimmäkseen tuhoutunut. Ihmiskunnan rippeet olivat muuttuneet vihreiksi ja kasvillisuus oli valloittanut maan. Aivan alussa näytettiin punapukuista naista, jolla oli valkoinen kissa sylissään. Uutisankkurin nimi oli Jorma ”Hulk” Hulkkonen. En ollut aivan tyytyväinen, sillä animaatio oli kömpelön näköistä, mutta olin kuitenkin ylpeä siitä, että jollain ajalla olin saanut värkättyä pitkähkön elokuvan. Katsoin sen unessa useaan kertaan. Tämä uni antaisi lukijoille
paljonenemmän, jos voisin oikeasti näyttää sen.
Sitten jotain jännää:
Taivaalta putosi jokin kappale. Minä näin ikkunasta valtaisan räjähdyksen. Ryntäsin ikkunaan ja huusin: ”Nyt se tuli! Tulkaa äkkiä katsomaan!”. Isoja lohkareita alkoi sinkoilla räjähdyksen suunnasta. Olin peloissani, mutta hoin itselleni ”Tämä on hyvä asia. Tämä on hyvä asia, eikä haittaa, vaikka ne osuisivatkin taloon. Ei se mitään haittaa”.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kakkua

Minun piti toimittaa marenkilevy kakkua varten rakkaan ystäväni Jatan (nimi edelleen muutettu) häihin. Pelkäsin, että marenki hajoaa palasiksi kuljetuksen aikana, mutta sain sen tuotua perille. Hääohjelmaan kuului morsiusparin yhteinen laskuvarjohyppy jyrkänteeltä, koska morsian ei kuulema ollut suostunut perinteiseen benjihyppyyn kalliolta mereen. Lopullinen "hyppy" olikin oikeastaan vain juoksua loivaa rinnettä alas. Se olisi ollut aivan vaaraton ilman laskuvarjoa. Huolella varjelemani marenkilevy päätyi mukaan hyppyyn, mutta säilyi kuin ihmeen kaupalla ehjänä.
Juhlat jatkuivat ja tuli aika leikata kakku. Siihenkin kuului jokin kummallinen hääperinne, josta en ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan: yksi henkilö leikkasi ensin palan kakkua ja kuulutti ääneen seuraavan henkilön nimen, joka sai edellisen henkilön leikkaaman kakkupalan ja leikkasi sitten seuraavan. Kun minut kutsuttiin kakulle, olin kauhuissani, koska en tiennyt kenen nimi minun pitäisi huutaa. Huusin paikalle morsiamen äidin, joka ei jostain syystä ollutkaan päätynyt kakulle ensimmäisten joukossa.

maanantai 13. toukokuuta 2013

I reject your reality and substitute my own

Minun piti naamioitua ja esittää olevani Adam Savage. Suoriuduin mallikelpoisesti, varsinkin kun otetaan huomioon, että olin oikeastaan sinisorsa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hautuujuutuu

Olin kävelyllä hautausmaalla, joka oli valtavan suuri alue. Ongelmana oli, että uusille haudoille ei ollut enää tilaa. Etsimme alueen keskikohtaa, jossa olivat vanhimmat haudat. Uudempia hautoja oli alusta alkaen kaivettu spiraalimaisesti ensimmäisen ympärille niin, että alue laajeni tasaisesti joka suuntaan. Nyt oli tullut aika ottaa vanhimmat haudat uuteen käyttöön. Minulla oli kädessäni tavallinen lapio ja olin yli-innokkaana vapaaehtoisena osallistumassa talkoisiin, vaikka varsinainen työ tehtiinkin kaivinkoneella. Lapion osuus oli kai lähinnä symbolinen.

Hautakivien seassa oli myös hyllykkö, johon oli aseteltu vanhoja sampoopulloja. Minulle selitettiin, että ne ovat sellaisten ihmisten jäljiltä, jotka käyvät pesemässä hautuumaalla hiuksiaan, vaikka periaatteessa se onkin kiellettyä. Ihmettelin, kuka kumma sellaista oikein tekee, kunnes muistin, että vuosia sitten minullakin oli tapanani pestä tukkani siellä. Tunnistin jopa hyllyköstä yhden pullon omakseni.(Siinä oli "XZ-tervashampoota", jonka käytön lopetin reaalimaailmassakin vuosia sitten... silloin kun sen koostumusta muutettiin niin, ettei se enää sisältänyt aitoa tervaa...)

Kun iso osuus vanhoja hautoja oli jo raivattu pois, alkoi tapahtua kummia: uusia hautoja pompsahteli satunnaisessa järjestyksessä kuin itsestään vanhempien paikoille. Minun käskettiin kaivaa niitäkin auki, mutta minua kammotti ajatus, että niistä löytyisi vielä hajoamattomia ruumiita. Myös se, että haudat eivät olleetkaan enää selkeässä aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan, alkoi ahdistaa minua, joten poistuin paikalta.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Sinun kaduillas, koulutie

Onneksi en ole unessa useasti matkalla kouluun, mutta nyt olin. Kaverinani oli eräs mieheni pikkuserkku, jonka kanssa en viimeaikoina ole ollut erityisen suuressa määrin tekemisissä. Aluksi olimme kauniilla, kallioisella rannalla ja taaksemme jäi metsä. Päätimme oikaista ison rakennuksen läpi. Matkalla kuljimme kallioon louhituissa luolissa, graffitein töhrityissä pysäköintihalleissa, toimistorakennuksen käytävissä ja ties missä. Lopuksi oli vielä kouluruokalaa muistuttava paikka, joka oli täynnä ”virallisen näköisiä” aikuisia. Meidän täytyi tungeksia ihmisjoukon läpi, jotta pääsimme koulun pihalle. Silloin ymmärsin jättäneeni hyvät kenkäni rakennuksen ulkopuolelle, sinne kalliorannalle.
Koulun piha muistuttu paljon omaa peruskoulun pihaani, johon liittyy paljon epämieluisia muistoja, mutta ei juuri lainkaan hyviä. Minun piti kävellä karkealla sepelillä ilman kenkiä. Koulun pihassa oli kaksi vartiokoiraa, joiden tehtävänä oli vahtia, ettei yksikään karkaa. Jos joku lapsi yritti paeta, koirat ottivat hänet kiinni ja repivät riekaleiksi. En millään pääsisi hakemaan kenkiäni takaisin.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Uneksiminen menee monimutkaiseksi

Tietoinen uneksiminen... Aina välillä sitä pitää kokeilla. Kokemukseni mukaan se onnistuu parhaiten silloin, kun nukun poikkeuksellisen pitkään aamulle.
Olin kävelemässä Imatralla kohti Valtionhotellia ja juttelin erään heppulin kanssa. Hän kertoi, että älysi juuri olevansa unessa ja hänpä taitaakin hyödyntää tilannetta. Mietin asioita hetken ajan ja sanoin voitonriemuisesti, että etpäs voikaan! Oikeasti tämä on minun untani, ja vain minä olen oikeasti tietoinen tästä unesta. Kaikki on yksin minun omaisuuttani, eikä kukaan muu saa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten sekoitin unen asioita vielä enemmän, mutta jostain syystä onnistuin välttämään heräämisen.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Karjalalasta kajahtaa

Äiti oli käymässä. Etupihamme poikki menivät rautatiekiskot. Kuului meteliä. Sanoin: "Siellä menee venäjäläinen juna". Seikkailin unessa myös menetetyn Karjalan puolella ja tunsin paikat, vaikka en tuntenutkaan.

torstai 2. toukokuuta 2013

Keltaista nestettä

Alkutilanne oli nykyisille unilleni hyvin tyypillinen: olin työpaikallani, joka oli jälleen outo sekoitus nykyistä ja entisiä työpaikkojani ja lisäksi jotain ihan muuta, tällä kertaa ehkä teatteria. Tungeksin huoneeseen, jossa oli jokin kokouksentapainen alkamassa. Ihmisiä oli hyvin paljon. Itse äkkäsin olevani yläruumis paljaana, mutta ajattelin, että ehkä kukaan ei välitä, jos en tee siitä itse suurta numeroa. Olin yksinkertaisesti vain unohtanut pukea osan vaatteistani.
Kun kaikki olivat valmiina aloittamaan, huoneeseen marssi ilkialaston mies. Kädessään hänellä oli pissapotta. Hän kiipesi sanaakaan sanomatta korkeille tikkaille ja lorotteli siellä äänekkäästi astian täyteen. Ihmiset käyttäytyivät hieman eri tavoin. Useimmat olivat, kuin eivät huomaisikaan, osa hihitteli, osa kauhisteli. Alaston mies käveli tyylikkään hillitysti pois pottansa kanssa.
Itse ajattelin ensin, että onpa hyvä, nyt kukaan ei varmaan enää kiinnitä mitään huomiota siihen, että olen itse puolialasti. Sitten mietin, että ehkä minut nyt yhdistetään tuohon hämärään performanssiin, josta en tiennyt etukäteen mitään. Piilouduin varmuuden vuoksi verhon taakse.
Pottaa kantava mies käveli upealle hiekkarannalle. Siellä oli aseteltu sateenkaaren väreissä riviin erilaisia astioita: astiallinen violettia nestettä, astiallinen sinistä nestettä, astiallinen vihreää nestettä… keltaisen nesteen kohdalla oli vajausta, mutta mies täydensi sen. En tiennyt ihailinko vai inhosinko häntä, sillä tajusin, että illalla rannalla oli tiedossa suuret juhlat ja nuo astiat olivat boolimaljoja. Niistä piti tarjoilla pienille lapsillekin. Tiesin, ettei siinä ole mitään oikeasti vaarallista, mutta… kuitenkin

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Raskasta on

Näin unta, että lääkäri teki minulle sisätutkimusta. Hän kertoi, että olen raskaana, mutta istukka on osittain irti. Kysyin mitä asialle pitäisi tehdä. Hän lähetti minut ”arvostetun kollegansa” vastaanotolle Tapulikaupunkiin, jonne minut siirrettiin omituista liukuhihnaa pitkin. Toisen lääkärin etunimi oli Jukka. En enää muista sukunimeä, vaikka sekin mainittiin. Hän sanoi, että minulle pitäisi tehdä pieni leikkaus. Hänen välineensä vaikuttivat likaisilta ja omituisilta, enkä ollut muutenkaan vakuuttunut hänen ammattitaidostaan, vaikka hän olikin miellyttäväpuheinen. Hän selitteli minulle, että jokin poikavauvaa odottanut potilas oli valittanut, että "vauvan pippeli pistää" häntä sisältäpäin, mutta sekin parani vastaavanlaisella leikkauksella. En halunnut kääntyä sängyssä selälleni ja yritin muutenkin vastustaa toimenpiteitä, mutta olin aivan lääketokkurassa. Onneksi uni ei jatkunut.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pullaa ja punajuuria

Olin vanhempieni kotona ja etsin kuumeisesti kehyksiä. Minulla oli näet jokin saamani todistus, jonka halusin jostain syystä ripustaa seinälle. Löysin eräästä suljetusta kaapista kehystetyn diplomin, jonka isäni oli saanut palvellessaan ilmavoimissa. Todellisuudessa isäni ei tiettävästi ole ollut ilmavoimissa, mutta tuo dokumentti olikin säilötty kaappiin piiloon. Ihmettelin asiaa, mutta päätin irrottaa raamin omaan käyttööni.
Samassa laatikossa oli myös avattu purkki etikkapunajuuria (taas punajuuria) ja pellillinen raakoja, täydellisesti kohonneita pikkupullia. Minulle selvisi, että ne oli leiponut legendaarinen mummini, joka kuoli jo ennen minun syntymääni. Kuinka ihmeessä pullat olivat voineet säilyä noin hyvinä kaikki nämä vuosikymmenet? Päätin paistaa ne. Olin kuitenkin ilmeisesti kokonaan unohtanut, miten pullat pitää paistaa, sillä käristin niitä paistinpannussa. Äkkäsin mokani, kippasin pullat uunipellille ja laitoin uuniin, mutta pullat olivat jo rumia ja pinnastaan palaneita. Tunsin möhlänneeni ainutkertaisen tilaisuuden, mutta lohduttauduin sillä, että niin vanhat pullat olivat todennäköisesti kuitenkin pilalla.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Surku Savolainen sisustaa jälleen

Uneni keskiössä olivat Ikean Malm-sarjan lipastot. Myönnettäköön, että todellisuudessakin kodistamme löytyy niitä useampiakin, mutta unessa olimme hankkineet vielä paljon enemmän, kaiken kokoisia ja värisiä. Olimme remontoimassa keittiötä niin, että irrotimme kaikki keittiökaapit ja laitoimme tilalle Malm-lipastoja. Huokailin, koska ne kaikki pitäisi purkaa pakkauksistaan ja kasata. Joka paikka tuntui muutenkin olevan täynnä roskaa. Ystäväni Jatta (nimi muutettu) ja Sanna (nimi muutettu) istuskelivat sohvalla, silppusivat paperia ja heittelivät sitä lattialle, vaikka minä yritin siivota.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

For who could ever learn to love a beast?

Olin muuttunut hirviöksi, samannäköiseksi kuin Disneyn Kaunotar ja hirviö –elokuvassa. Toisin kuin esikuvani, olin erittäin mielissäni hirviömäisestä olemuksestani. Pystyin ajamaan uhkaavasti käyttäytyvät ihmiset ja koirat pois kimpustani vain hampaita esittelemällä, murisemalla tai karjumalla.
Asuin valkoisessa, pyöreässä huoneessa ja makasin kylpyammeessa. Tunsin, kuinka karvainen turkkini imi vettä ja silloin tajusin, että kun nousisin kylvystä pois, hirviönnahkani jäisi ammeeseen ja minusta kuoriutuisi tavallinen, alaston ja haavoittuva ihminen, jota toiset eivät säälisi eivätkä pelkäisi. En olisi millään halunnut lähteä lämpimästä kylvystä kylmään, julmaan maailmaan… tai nousta lämpimästä sängystä ja lähteä töihin. Miten vaan.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Elintarvikehygienia

Olin mystisessä romuvarastossa, joka oli ehkä uusi työpaikkani, ehkä jonkun yksityinen koti, ehkä molempia. Olin ostanut ruokakaupasta mm. ison pussillisen punajuuria. Minun piti viedä ne jääkaappiin, mutta jääkaapin ylähyllylle oli majoittunut kolme hihittelevää teinityttöä, jotka eivät suostuneet siirtymään pois. Minä en uskaltanut komentaa niitä kunnolla, vaikka minun olisi pitänyt. Jätin punajuuret lämpimään ja hain itselleni juomalasiksi vanhanaikaisen oluttuopin, joka oli aivan likainen. Kun tutkin likaa tarkemmin, se olikin täynnä tapettuja täitä ja toukkia, jotka olivat osittain jauhautuneet mössöksi. Aika inhottavaa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Aivopesun perusteet

Heräilin äitini ja lapseni kanssa punaisella ja violetilla sisustetussa hotellihuoneessa. Katselin ikkunasta ulos. Alhaalla oli sotkuinen, pitkätukkainen ja -partainen itsensäpaljastaja, joka häiriköi ympäristöään ja huuteli törkeyksiä. Jostain syystä pystyin juttelemaan hänen kanssaan normaalilla puheäänellä, vaikka huoneemme oli kahdeksannessa kerroksessa. Yritin jutella hänelle "asiallisesti", mutta en oikein onnistunut. Lopulta turhauduin ja suljin ikkunan.
Ryhdyin lukemaan jonkun entisen uimahyppääjän(...) kirjoittamaa kirjaa, jonka aiheena oli hänen kehittämänsä uudenlainen yhteiskuntateoria. Siinä käytettiin paljon vertauksia uimahyppyyn ja uintiin. Teksti oli vaikeaselkoista ja joku oli kirjoittanut lyijykynällä marginaaleihin omia kitkeränoloisia huomautuksiaan tyyliin "uskomatonta aivopesua". Kirjan sotkija oli myös yliviivannut kirjan kannesta alkuperäisen otsikon ja korvannut sen omalla näkemyksellään.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Unta vai unen puutetta?

Tilasin verkkokaupasta kymmenen kappaletta miesten talvitakkeja. Verkkokaupan maskottina oli isonenäinen herätyskello. Jouduin täyttämään verkkolomakkeeseen mm. lukion päästötodistuksen arvosanoja ja muutakin täysin epäolennaista. Lopulta sieltä tuli vastaus, että takit saapuisivat perjantaina. "Olisipa jo perjantai", huokailin.

Sain tädiltäni lahjaksi paketin, joka oli suurehko, mutta ei valtaisa. Sen sisältä löytyi silti 120 cm leveä runkopatjasänky. Halusin päästä nukkumaan.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Arvoitus

Mitä saadaan, kun sekoitetaan toisiinsa mm. ostoskeskus, työpaikka, kylpylä, Barbapapa-pukuun pukeutunut entinen työkaveri, koulun liikuntasali ja koululaisten kevätjuhlanäytelmä, jyrkänteen reunalta roikkuminen, ihmissyönti, karkkikauppa, joulukalenteri ja Tuntematon sotilas? Saadaan viimeöinen uneni. Alkaa turhauttaa, kun en ole nähnyt viikkoon sellaisia unia, joista saisi mitään kirjoitettavaa.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pimeä kuu

21. helmikuuta 2008 oli Suomessa täydellinen kuunpimennys. Minä ja mieheni heräsimme viiden kieppeillä sitä katselemaan, mutta eihän siellä muuta näkynyt kuin hassu punerrus, koska oli niin sumeaa ja pilvistä. Sitten menin takaisin sänkyyn ja uneksin:

Olin lapsuuskodissani. Sielläkin oli pilvistä, mutta pilvien rakosista näkyi taivas. Taivas oli täpösen täynnä tähtösiä, jotka liikkuivat nopeasti. Isäni oli unessani elossa. Menimme molemmat ulos katselemaan kuunpimennystä.

Kuu oli matalalla ja se näytti todella suurelta. Kun katselin kuuta, huomasin, että sillä oli Urho Kekkosen kasvot. Isäni oli sivummalla, ja sanoi, että eikös tuo kuu vaan näytäkin jotenkin tutulta. Menin hänen paikalleen katsomaan ja kappas kummaa: siitä kulmasta katsoen kuu näyttikin Mauno Koivistolta.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vahvaa lääkettä

Sinisilmäisen kissan kyyneleet ovat ihmelääkettä.



Jos ne eivät tehoa, tiikerin kyyneelet ovat vielä tehokkaampia.
(tämän opin unessa televisio-ohjelmasta, joka oli hassusti piirretty)

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tammikuu 2007

Julkaisen jälleen unen menneiltä vuosilta. Luin tammikuussa 2007 erään kirjan, joka loppui täysin epätyydyttävästi. Kirjoitin kirjaan "paremmaksi lopuksi" jatkoa unissani. Unen alkuperäiset sanamuodot eivät välttämättä olleet aivan samanlaiset, mutta tarina kulki kutakuinkin seuraavanlaisesti:
Julle-Julia ja Kankisaparo rakastelivat aamiaispöydässä, kuten he olivat tehneet joka aamu. Sitten mies (Kankisaparo) lähti pois. Nainen käveli ulos lumisateeseen ja muuttui siellä lumiukoksi. Kun mies tuli kotiin, näki hän naisen lumiukkona. Hänestä nainen näytti kuitenkin kauniimmalta kuin koskaan aikaisemmin. Hän syleili itkien vaimoaan ja hänen kuumat kyyneleensä sulattivat lumiukon. Jäljelle jäi ainoastaan porkkana, joka oli ollut lumiukon nenä.
Katsoessaan porkkanaa mies jotenkin tiesi, että hänen olisi syötävä tuo porkkana. Siten hän saisi itse kantaakseen lapsen, jota hänen naisensa oli kantanut. Mies poimi maasta porkkanan ja itkien, mutta määrätietoisesti söi sen kokonaan. Niin mies tuli raskaaksi ja kantoi lasta.
Kun tuli synnyttämisen aika, hän olikin aivan hämillään. Mistä aukosta lapsi syntyisi? Miten? Miksi hän ei ollut tullut ajatelleeksi tätä aikaisemmin? Mitä hän oikein oli ajatellut, kun oli syönyt porkkanan?
Mies tarttui veitseen ja asettui sängylle selälleen, mutta lapsi leikkaisikin itse miehen auki sisäpuolella. "Lapsi" olikin aikuisen naisen kokoinen ja nousi veitsi kädessä ulos miehen vatsasta. Miehen ruumis jäi siihen hengettömänä ja lapsi lähti kävelemään.
Sitten katosi inspiraatio.



perjantai 5. huhtikuuta 2013

Lepää rauhassa, jooko?

Olin lapsuuskotini takapihalla. Seurassani oli mies, joka saattoi olla aviomieheni. Hän ei muistuttanut kaikin tavoin todellista miestäni. Maassa oli pieni ruumisarkku. Minä halusin sen äkkiä hautaan, koska tunnelma oli minusta masentava ja jotenkin pelottava.

Mies luki kirjallisia ohjeita. Hän totesi, että ennen kuin arkku voidaan haudata, pitää kanteen koputtaa. Jos koputukseen vastataan arkun sisältä, siitä seurasi erilaisia toimenpiteitä. Arkku pitäisi naulata kiinni erikoisnauloilla tai jotain. Sanoin, että tuo on mielestäni järjetöntä taikauskoista höpöhöpöä. Kun mies sitten kuitenkin koputti arkun kanteen, alkoi arkku heilua mahdottomasti ja sisäpuolelta kuului koputus. Mies avasi arkun kannen, mutta sisällä oli vain kaunis lapsen ruumis, täysin liikkumattomana ja levollisen näköisenä. Mies katseli sitä pitkään. En tiedä oliko lapsi minun, tuon miehen tai jopa yhteinen

Minua kammotti kaikki tämä ja sanoin, että haudataan se nyt heti ja mennään sisälle lämmittelemään. Mies otti arkun ja laittoi sen vain isomman laatikon sisään. Se jäisi pysyvästi maan pinnalle. Minusta se ei ollut ollenkaan mukava ajatus.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Ehkä minulla oli jano

Olin jollain metsäretkivaelluksella porukassa. Mukana olivat myös Tupu, Hupu ja Lupu, kuvattuna samannäköisinä kuin Ankronikka-televisiosarjassa. Metsässä tapahtui räjähdys, mutta kukaan ei loukkaantunut. Retki päättyi kahvilantapaiseen, jossa oli tarjolla mm. jäävettä kannusta. Otin lasin toisensa perään ja toistelin: "Ai, miten voi vesi maistua hyvältä! On kyllä niin hyvää vettä... pitää vielä ottaa yksi lasillinen... niin hyvää vettä..."

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pashaa

Menin äitini kanssa kreikkalaiseen ravintolaan ja halusin tilata ruoan kanssa punaviiniä. Äitini sanoi, että ei tilata, se on varmasti pahaa, otetaan mieluummin olutta. Tilasin kuitenkin viinit ja saimmekin isot tuopit, joissa oli yksi annos viiniä ja loput soodavettä. Sekoitukselle oli jokin hassu nimikin, mutta en muista sitä. Hyvin epäluuloisena maistelimme. Lopulta äitini totesi, että tämä olikin ihan hyvää, tilataan toiset.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kieli ja mieli

Nykyinen työpaikkani ja kansanopiston asuntola menneestä elämästäni olivat sulautuneet yhteen. Kaiken maailman tyyppejä oli paikalla ja kaikki olivat ihan juovuksissa ja tillintallin. Minä ja eräs työkaverihenkilö saimme autokyydin eräältä toiselta työkaverihenkilöltä, mutta hän ajoi ihan muualle kuin piti ja nukahti rattiin. Minä huusin etupenkillä istuvalle kaverille: ”Herätä se! Vedä käsijarrusta! Tee nyt jotain!”.

Sitten tuli vähän oudompaa.

Minä katselin Ludwig van Beethovenin patsasta. Siinä oli myös toinen patsas, joka esitti Beethovenin vaimoa. Vaimon kieli oli omituisen näköinen. Luin jostain opaslehtisestä, että vaimon kieleen iski tauti, joka oirehtii niin, että ensin kieli peittyy paksuun keltaiseen limakerrokseen ja siihen tulee mustia pilkkuja. Taudin edetessä kieli alkaa tummua ja mädäntyä reunastaan ja lopulta lähtee kokonaan pois. Jostain syystä tämä etova juttu kiehtoi ja kiinnosti minua niin paljon, ja etsin kirjoista ja Internetistä kaiken mahdollisen informaation aiheesta. Jotain tekemistä sillä kai oli kuppataudin kanssa, mutta se oli kuitenkin huonommin tunnettu juttu.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Lifestyleä kerrakseen

Jokin television sisustusohjelma teki muutosta kotiin, jossa asui mies ja nainen. Koti oli tumma, siellä oli avotakka, lattiamattoja, kirjahyllyjä ja kaikenlaista tavaraa. Muutoksella kodista tuli tehdä ”raikas, valoisa ja ilmava”. Kirjahyllyt vietiin pois, kuten melkein kaikki muukin irtaimisto. Lopulta ainoat huonekalut olivat kaksi pöytää ja oudosti revityllä ja solmitulla lakanakankaalla päällystetyt tuolit. Kaikki oli maalattu valkoiseksi, mutta ikkunoissa oli värikkäät verhot ”tuomassa piristystä”. Minä olin imuroimassa pölyä lattialta ja kuuntelin sivusta, kun pariskunnan nainen antoi kameralle lausuntojaan uudesta sisustuksesta. Kesken kaiken hän puhkesi itkuun, koska mies oli lähtenyt matkoihinsa ja heille tuli lopullinen ero. Hän alkoi tilittää parisuhteensa ongelmia. Haastattelija oli aivan hämmingissä, koska tällainen ei selvästikään kuulunut sisustusohjelman konseptiin.

Samalta televisiokanavalta tuli myös oikeita gladiaattoritaisteluita (!) ja opetusohjelma ”Näin pelataan krikettiä”, jossa aikuiset leikkivät pienillä nukeilla hyvin totisina.