maanantai 30. syyskuuta 2013

Se oli kauko-ohjattava ruohonleikkuri

Kokeilin eräänlaista vesihiihtoa. Paitsi että sitä ei harrastettu veneen vaan ruohonleikkurin vetämänä... eikä vedessä vaan kuivalla maalla. Tämä on ainoa selkeämpi ja mieleenjääneempi unenpätkä viimepäiviltä. Enimmäkseen olen muuttanut lähes joka yö asumaan erilaisiin taloihin.

torstai 26. syyskuuta 2013

Uuden kodin ihmeitä

Olimme (jälleen) ostaneet mieheni kanssa uuden asunnon ja muuttaneet sinne. Etuoven puolelta talo muistutti pientä omakotitaloa tai rivitalonpätkää ja siinä oli pieni piha, mutta kun pihaa pitkin kiersi toiselle puolelle, se osoittautuikin varsin suureksi. Takapihan puolella huomasikin olevansa sataman lähellä, isojen kerrostalojen ja ostoskeskuksen puristuksessa. Piha oli lähinnä tasaista nurmikkoa ja ihmettelin, kuinka kummassa kaiken maailman ihmisiä muka voisi estää kulkemasta sinne, koska se oli vilkkaan kaupunkialueen keskellä, eikä sitä ollut aidattu millään tavoin.

Sisällä katselin, kuinka mieheni oli täyttämässä akvaariota. Todellisuudessa akvaariomme on 2 m pitkä, mutta unen versio oli vielä isomman näköinen. Akvaarion alta näkyi, että asunto sijaitsi lemmikkikaupan yläkerrassa ja pienen ikkunan kautta kauppaan oli suora näkyvyys. Katselin kaloja ja haarniskamonnit (pituus akvaariossa n 15 cm) olivat venähtäneet käsivarren mittaiseksi. Vaikka akvaario oli suuri, se ei selvästikään ollut tarpeeksi suuri. Monnit nousivat pinnalle ja kuulin, kuinka ne ihmisen äänellä suunnittelivat pakoa akvaariosta. Alakerran lemmikkikauppa taisi liittyä siihen jotenkin. Pelkäsin vesivahinkoa, enkä ollenkaan uskonut, että kalat selviytyisivät pakoyrityksestään hengissä. Yritin puuttua niiden jutteluun, mutta ne suhtautuivat minuun ylenkatseisesti.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Rahan tuloa ei voi estää

Äkkirikastumiseni alkoi niin vaatimattomasti, että huomasin jonkun unohtaneen hedelmäpeliin pari euroa ja päätin pelata ne. Voitin 200 ja otin voitot tyytyväisenä mukaani.

Ryhdyin katselemaan elokuvia televisiosta, kun huomasin jotain kummallista. Siinä jokin suuri amerikkalainen sanomalehti lupasi 30 000 dollarin palkkion piirtäjälle, jos se saa julkaista erään tuntemattoman tekijän pilakuvan. Tunnistin sen omaksi piirustuksekseni. Televisiossa oli myös ohjeet, miten toimia. Päätin kokeilla mitä käy, joten ilmoittauduin sähköpostissa piirustuksen tekijäksi, olihan minulla todisteeksi alkuperäinen. Liitin mukaan tilitietoni.

Rakastelin mieheni kanssa peittoon kääriytyneenä ulko-oven edustalla, pimeässä ja kylmässä ulkoilmassa. Hän vaikutti huolestuneelta, koska meillä ei ollut tarpeeksi rahaa, mutta minä sanoin, että minulla on tiedossa ratkaisu ongelmaan.

Menin katsomaan tiliäni, ja sinne oli ilmestynyt yli 700 000 euroa. Lähetin ihmettelyjen kera sähköpostin siihen lehteen ja sieltä vastattiin, että he halusivat ostaa laajemmat oikeudet kuvan käyttöön ja maksavat minulle miljoona dollaria. Vastasin sanoin ”That’s amazing!”.

Kun minulla nyt oli rahaa, olin myös investoinut niitä. Menin rakenteilla olevaan kauppakeskukseen, josta olin ostanut/vuokrannut itselleni näyttelytilan. Siellä oli esillä piirustuksiani, maalauksiani ja muita aikaansaannoksiani. Pohdin pitäisikö minun vaihtaa sukunimeni, jotta minua ei sekoitettaisi erääseen samannimiseen taiteilija-tuhertelijaan, jolla on jonkin verran mainetta. Uudeksi sukunimekseni ehdotettiin ”Butler”. En tykännyt siitä yhtään.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kokkelia nokkaan (tai jotain)

Olimme ostaneet mieheni kanssa pienen saunamökin, jossa oli kaksi tavallista puusaunaa ja savusauna. Mökin edelliset omistajat olivat lämmittäneet savusaunan vain kerran. Sen jälkeen he olivat muuttaneet sen oleskelutilaksi tuomalla sinne sinisen sohvakaluston ja pöydän. Lisäksi siellä oli iso sähköuuni ruoanlaittoa varten. Huomasin, että sähköuunista tulee savua ja pian älysin, että koko uuni palaa isolla liekillä. Sähläysten saattelemana sain käsiini sammuttimen ja yritin saada liekit pois. Mies oli kiukkuinen, mutta minä sanoin, että savusaunoilla nyt on muutenkin tapanansa palaa aika usein.

Sekaannuin huumekauppaan. Oikeastaan siihen oli sekaantunut eräs (nyt jo eronnut) tuttavapariskunta ja ajauduin puolivahingossa mukaan yhteisen saunaillan seurauksena. En oikein tiennyt mitä minun pitäisi tehdä, koska olisin halunnut pysytellä loitolla koko asiasta. Yhdessä vaiheessa löysin maasta jonkin lompakon, jonka sisältä kuului outoa rutinaa. Kun sitä puristi, sisältä purkautui ryöppynä saippuakuplia, jotka menivät kaula-aukosani sisään. Se oli kai jokin ansa... Tiesin, että lompakon sisällä oli huumetabletteja, ja kätkin sen laukkuuni, kun en tiennyt muutenkaan mitä sillä tekisin. Sitten olin em. pariskunnan miehen kanssa saman pöydän ääressä ja heidän nelivuotias poikansa leikki viereisessä huoneessa. Mies ehdotti, että imaisisimme yhdet erät valkoista jauhetta, jonka tarkempaa nimeä tai koostumusta ei unessa mainittu. Kieltäydyin ja vetosin pieneen lapseen. Mies pölläytti jauheet minun päälleni. Tunsin, kuinka sitä meni (jälleen...) kaula-aukostani sisään ja hengitinkin sitä jonkin verran. Mies sanoi, että nyt huumekoirat haistavat minut. Koko uni oli sekava, koska en oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä tai mitä olisin edes halunnut tehdä. Olisinko halunnut kokeilla huumeita itse, vai olisinko halunnut paljastaa huumekauppaverkostoja poliisille. Pelkäsin toisaalta, että minutkin tuomittaisiin. Ja lapset… ajatelkaa nyt lapsia…

torstai 12. syyskuuta 2013

Kallista leipää

Minun piti ostaa leipomon myymälästä kahdeksan leipää, vaikka tarvitsin vain yhden. Ne maksoivat yhteensä yli 800 euroa. Minua harmitti etenkin se, että en saisi millään syötyä niitä kaikkia tuoreena. Helsingin "suurkirkko" sijaitsi oudossa montussa ja siellä oli alkamassa konsertti.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Niin viattomasti aivan

Uneni oli monikerroksinen ja siinä oli toistuvia elementtejä. Olin jotenkin päätynyt tilanteeseen, että olin viettänyt iltaa erään miespuolisen henkilön kanssa ja nyt hän nukkui minun kanssani parisängyssä, kun oma mieheni oli muualla. Makuuhuone muistutti yhden tätini ja hänen kusipäämiehensä entistä makuuhuonetta. Nukahdin (unessa) ja näin monenlaisia unia. Herättyäni ymmärsin, että minä ja petikaverini emme olleet hipaisseetkaan toisiamme millään lailla. Olin siitä suorastaan uhmakkaan voitonriemuinen: ”hah-haa, siitäs saitte epäilijät, ihan viatonta oli tämä kaikki”.

Sitten olin taidenäyttelyssä toisen tätini ja edellisen osuuden miehen (joka muuttui unen aikana niin paljon, etten lopulta osaa sanoa kuka hän oli) kanssa. Taidenäyttelyssä oli tilataideteos. Se koostui kahdesta päällekkäisestä putkesta, joiden läpi näyttelyvieraiden piti kävellä. Ylemmän tunnelin sisällä oli kylmää ja katon keskiosasta tippui mustikkahilloa ihmisten päälle. Monet närkästyivät. Alemman tunnelin sisällä oli kuumaa ja kosteaa. Siellä tuli huono olo, mutta taiteilijan ideana kuulema olikin tarjota ihmisille suurta helpotuksen tunnetta, kun he lopulta pääsevät pois putkesta.

Sitten ensimmäinen osuus toistui jokseenkin samanlaisena, paitsi että tällä kertaa olimme hotellihuoneessa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Syntymän ihme

Paikkana oli jokin suuri juhlatila, ei tosin mikään kovin juhlallisen näköinen. Tyhjääkin tyhjempi baaritiski oli siellä ja penkkirivejä. Jokin tilaisuus siellä kuitenkin oli alkamassa ja se liittyi jotenkin työpaikan hommiin sillä mm. nykyisen työpaikkani henkilöstöä alkoi valua sinne muun porukan ohessa. Sitä ennen oli tapahtunut sellaista, että minä olin teettänyt vasempaan kämmenselkääni käärmetatuoinnin hyvin lyhyen harkinta-ajan jälkeen. Se oli suunnilleen tämän näköinen ja tökerösti toteutettu. En ollut tyytyväinen itseeni enkä myöskään henkilöön, joka sen oli hakannut.


Muudan työkaverihenkilö kasteli minut vesiletkulla ja väitti, että se oli vahinko, eikä hän huomannut. En uskonut. Sitten toinen työkaverihenkilö alkoi kiemurrella pitkin lattiaa tuskallisen näköisenä. Kävi ilmi, että hänellä on synnytys käynnistynyt. Kaikki hössöttivät hänen ympärillään, mutta kukaan ei tehnyt mitään, mikä olisi oikeasti helpottanut hänen oloaan. Minä näin, että lattia oli täynnä lasinsirpaleita ja yritin lakaista niitä pois, ettei kukaan haavoittaisi itseään niihin.

Tilassa toimi nähtävästi myös synnytyssairaala, sillä em. synnyttäjä vietiin huoneeseen, jossa hän varsin nopeasti saikin synnytettyä lapsen. Lapsi oli tyttö ja näytti paljon vastasyntynyttä vanhemmalta. Lapsi osasi kävellä ja jutella heti synnyttyään ja kaikki sitä ihmettelivät, lehdistökin ehdittiin kutsua paikalle. Myöhemmin lapsi tuli kertomaan minulle luottamuksellisesti, että oikeastaan hänen kyvyissään ei ole mitään poikkeuksellista, mutta yhteisestä sopimuksesta vastasyntyneet eivät yleensä toimi näin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Herkkua on siinä monenlaista

Olin ulkomaanmatkalla jossain, ilmeisesti Ranskassa. Ainakin paikka oli ranskankielinen ja siellä oli herkkukauppa, jossa oli myytävänä himoittavan näköisiä juustoja, leipiä, kakkuja ja muita houkuttimia. Olisin halunnut ostaa jotain, mutta minua pelotti, koska osaan ranskaa huonosti ja ajatus, että asioisin natiivin puhujan kanssa kyseisellä kielellä alkoi kammottaa niin paljon, että tärisin pakokauhin vallassa. Englanniksi puhuminen ei tullut kysymykseenkään.

Sitten olinkin vanhempieni kanssa Madeiralla, jossa olen ollut n. 9-vuotiaana. Kaikki oli muuttunut. Nousimme junaan, jolla pääsi veden päällä kulkevia kiskoja pitkin toiseen saareen, jossa oli suomenkielinen ravintola. Olin äärimmäisen helpottunut, kun sain asioida äidinkielelläni. Sitten seuraa jotain melko ällöttävää; menin käymään vessassa ja kun tutkin tuotoksiani, huomasin, että joukossa oli kokonainen, raaka pakastebroileri, tosin hieman oikeaa pakastebroileria pienempi. En tajua, miten sellainen oli joutunut sisuksiini.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Pelaamisen vaaroja

Minä olin jokseenkin varma, että minä (siis minä!) en millään voisi koukuttua pelaamaan Angry Birds -peliä. Pelasin sitä kuitenkin eilen lisää, ehkä jopa aika paljon. Unessani näin sitten outoja kalliorinteeseen tehtyjä hylllyjä, joiden päällä oli rakennuksia erikoisissa geometrisissa muodostelmissa. Hyllyt pettivät, rakennukset menivät palasiksi ja hajottivat toisia rakennuksia. Hmm...

torstai 5. syyskuuta 2013

Vihaiset linnut

Näin unta, että joku ampui ritsalla minun naamaani isonokkaisen angry birds -linnun. Todellisuudessa vieressäni nukkunut lapsonen mätkäisi minua kuonoon. Sen siitä saa, kun moisia pelejä menee kokeilemaan.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Yo man

Minun piti osallistua ylioppilaskirjoituksiin vanhassa opiskelukaupungissani Kouvolassa. Suhtauduin asiaan rennosti, sillä olinhan jo aikaisemmin kirjoittanut, eikä minulla ollut mitään onnistumispaineita. Aivan aluksi meille esiteltiin paikat ja järjestelyt ja koko systeemi olikin melkoisesti muuttunut. Kaikki aineet oli tarkoitus kirjoittaa yhden päivän aikana, joten aikataulu oli varsin kiireellinen. Jokaista ainetta varten oli oma huoneensa. Osaan oli katettu pitkät pöydät, osaan pyöreät. Kun sanon katettu, tarkoitan sitä: pöydissä oli nimikortit, lautasliinat, lautaset ja muut ruokailuvälineet. Lisäksi oletuksena jokaiseen aineeseen kuului pieni eväs. Esimerkiksi ruotsin kirjoituksissa oli tarjolla kaksi jauhelihasta tehtyä ”kebakkoa” ja pala patonkia. Ihmettelin, kuinka täyteen tästä tulisi, jos kaikki ruokalajit pitäisi syödä kirjoitusten aikana ja niiden lisäksi minulla oli vielä omat eväät.

Sitten näin sellaisen unen, että minun piti valita yksi kirja ja osallistua johonkin "kirjavaihtoon", jossa satunnaisesti valittu toinen henkilö lukee minun valitsemani kirjan ja minä sen toisen tyypin valitseman kirjan. Valitsin kirjahyllystä Tolkienin "Hobitin", vaikka en itse Tolkienia diggaile. Kuinkas sattuikaan, parikseni valikoitui ehkä ainoa tietämäni totinen tolkienisti, joka lienee lukenut kyseisen teoksen lukemattomia kertoja. (Tarkoituksellisen surkea sanaleikin tynkänen...) Hänellä oli päällään vihreä ruutupaita ja selkään oli teipattu "potkaise minua"-lappu.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Valkoista jauhetta

Asuin kahden asunnon talossa, jonka jaoin jonkun tukevahkon, mustassa t-paidassa kuljeskelevan miehen kanssa. Meillä oli yhteinen olohuone, jossa oli molempien tavaroita. Minä istuin nojatuolissa ja katsoin televisiosta Simpsoneita (sarja, jota en oikeasti seuraa) ja hän poltti sisällä tupakkaa. Hurjistuin hänelle, koska sääntöjen mukaan sisällä ei saa polttaa enkä pitänyt siitä yhtään. Mies kimpaantui minulle ja sanoi, että seuraavaksi minä varmaan käsken häntä heittämään tuon hänen lempinojatuolinsa pois. Hän osoitti rähjäistä ja kulahtanutta nojatuolia. Kun sanoin, että ei minulla ole mitään tuolia vastaan, hän lauhtui ja meni ulos tupakoimaan.

Menin itsekin ulos ja pihalla oli valtaisa röykkiö jotain valkoista jauhetta. En edes arvaillut mitä jauhetta se oli, vaan lähdin kiipeämään jauhevuoren huipulle seuranani muuan yläasteaikainen, hyvin hiljainen koulukaverini. Huipulla asetuimme jauheen sekaan makaamaan, emmekä halunneet tulla alas, vaikka meitä patisteltiinkin pois.

Lisäksi muistan tunteneeni alemmuutta ja huonommuutta siksi, koska en ole julkaissut yhtään sarjakuva-albumia tai piirtänyt enemmän sarjakuvia. Ideioin lopulta loisteliaan päivittäisen strippisarjakuvan, jonka päähenkilöt olivat hammastikku ja herne. Helpot piirtää ja noin... En kyllä kuitenkaan saanut mitään säkenöivän loistavaa sarjakuvaa aikaiseksi. Eikä se ideakaan enää kuulosta kovin hyvältä.