torstai 24. lokakuuta 2013

Surku Savolainen turhautuu

Erään talon pihalla oli väkeä, joista osa oli nuoria ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Minäkin olin paljon todellista nuorempana siinä. Sinne tuotiin paketteja, joiden sisältönä piti olla jotain jääkaappi-pakastimeen liittyvää. Uni muuttui mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, kun yksi vaihto-opiskelijoista sanoi, että hänellä on tylsää. Tässä vaiheessa hoksasin olevani unessa ja päätin houkutella hänet mukanani yhteen alakerran huoneeseen, jossa voisimme harrastaa seksiä ja sitten voisin herätä tyytyväisenä.

Onnistuiko? No ei.

Aluksi kävelimme portaita alas ja opiskelija seurasi perässäni ja oli ilmeisen valmiina. Sitten hän kuitenkin meni kysymään toiselta opiskelijapojalta neuvoja, mitä hänen pitäisi tehdä. Se toinen opiskelijapoika sanoi, että naiset haluavat vain jutella ja minun kanssani pitäisi vain jutustella pitkän aikaa, jonka jälkeen saattaisin suostua antautumaan lihallisen nautinnon iloille, ehkä. Niinpä 1. opiskelija sanoi menevänsä ensin vessaan ja tulevansa pian takaisin.

Ma olin sohvalla peiton alla ja odotin… ja odotin… Katossa oli kolme isoa sähkökynttiläkruunua, joissa roikkui ruskeita muovikristalleja ja muovikukkia. Ihmettelin niitä. Lopulta heräsin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi