sunnuntai 24. helmikuuta 2013
lauantai 23. helmikuuta 2013
Surku Savolainen kohtaa tytöttelyä
Olin päätynyt sairaalaan. En potilaaksi, vaan töihin, mikä ihmetytti minua kovin. Sanoin, ettei minulla ainakaan hoitoalan koulutusta ole, mutta jotain toimistotyötä varmaan piti minun tekemän. Kaksi suurta sairaalaa oli yhdistynyt, ne oli liitetty toisiinsa yhdyskäytävällä. Aluksi joku hoitaja (jolla on esikuvansa eräässä varhaisessa työpaikassani) vei minut isoon, jäiseen liukumäkeen ja käski laskea siitä. Kyseessä oli kai jokin rituaali uusille työntekijöille. Hänellä itsellään oli tukeva haalari, mutta minulla vain ohuet kangashousut, joten kieltäydyin laskemasta.
Sitten menin huoneeseen, joka muistutti melkoisesti nykyistä työhuonettani, paitsi että siellä oli myös suuren suuri akvaario ja jonkun toisenkin henkilön työpiste. Minulla oli vanhanaikainen, litran vetoinen lasipullo Coca-Colaa, ja huomasin juoneeni siitä jo puolet. Sekin on kummallista, sillä en oikeassa elämässäni tykkää juoda virvoitusjuomia, ainakaan kovin suuria määriä kerralla. Veinkin loput jääkaappiin.
Työpisteelleni tuli miespuolinen hoitaja, joka oli ulkoiselta olemukseltaan kuin blondimpi ja isotukkaisempi versio seuramiehestä. Mukana tuli hänen pikkusiskonsa, joka hänkin muistutti jotakuta tosielämän henkilöä, en vaan vielä ole keksinyt ketä… ehkä Iina Kuustonen... mutta ei hän ollut kovin lyhyt kuitenkaan...
Olin saanut sähköpostiini viestiketjun, jonka vastaanottajaksi oli merkitty liuta naispuolisia henkilöitä, myös minut. Siinä joku kyseli meikkivinkkejä silmien rajaamiseen, ja oli saanutkin jo muutamia vastauksia. Selitin, että minähän en itse meikkaa ollenkaan, enkä ymmärrä miksi minulle on moinen viesti lähetetty. Jostain syystä pikkusisko alkoi lääppiä tietokoneeni näyttöä sormella. Minä murahdin, että lopettaisi, mutta sitten blondimies otti vaaleanpunaisen huopakynän ja piirsi näyttöön ison sydämen. Kun kiukustuin asiasta, hän alkoi värittää koko näyttöä vaaleanpunaiseksi. Sanoin vihaiseen sävyyn, että hän ei saa poistua huoneesta ennen kuin on puhdistanut näytön tai vaihtanut sen puhtaaseen. Hän ilkkui minua kysymällä, kuinka hän muka voi vaihtaa näytön toiseen ilman, että poistuu huoneesta hakemaan sen toisen näytön.
Olin niin kiukkuinen, että menin pöydän alle kihisemään.
Sitten menin huoneeseen, joka muistutti melkoisesti nykyistä työhuonettani, paitsi että siellä oli myös suuren suuri akvaario ja jonkun toisenkin henkilön työpiste. Minulla oli vanhanaikainen, litran vetoinen lasipullo Coca-Colaa, ja huomasin juoneeni siitä jo puolet. Sekin on kummallista, sillä en oikeassa elämässäni tykkää juoda virvoitusjuomia, ainakaan kovin suuria määriä kerralla. Veinkin loput jääkaappiin.
Työpisteelleni tuli miespuolinen hoitaja, joka oli ulkoiselta olemukseltaan kuin blondimpi ja isotukkaisempi versio seuramiehestä. Mukana tuli hänen pikkusiskonsa, joka hänkin muistutti jotakuta tosielämän henkilöä, en vaan vielä ole keksinyt ketä… ehkä Iina Kuustonen... mutta ei hän ollut kovin lyhyt kuitenkaan...
Olin saanut sähköpostiini viestiketjun, jonka vastaanottajaksi oli merkitty liuta naispuolisia henkilöitä, myös minut. Siinä joku kyseli meikkivinkkejä silmien rajaamiseen, ja oli saanutkin jo muutamia vastauksia. Selitin, että minähän en itse meikkaa ollenkaan, enkä ymmärrä miksi minulle on moinen viesti lähetetty. Jostain syystä pikkusisko alkoi lääppiä tietokoneeni näyttöä sormella. Minä murahdin, että lopettaisi, mutta sitten blondimies otti vaaleanpunaisen huopakynän ja piirsi näyttöön ison sydämen. Kun kiukustuin asiasta, hän alkoi värittää koko näyttöä vaaleanpunaiseksi. Sanoin vihaiseen sävyyn, että hän ei saa poistua huoneesta ennen kuin on puhdistanut näytön tai vaihtanut sen puhtaaseen. Hän ilkkui minua kysymällä, kuinka hän muka voi vaihtaa näytön toiseen ilman, että poistuu huoneesta hakemaan sen toisen näytön.
Olin niin kiukkuinen, että menin pöydän alle kihisemään.
torstai 21. helmikuuta 2013
Lennä, pieni pääsky rukka
Haarapääsky oli tehnyt pesänsä meidän terassillemme ja ruokki siellä
poikasiaan. Minulle kerrottiin, että seuraava vaihe on sellainen, että pääsky
täyttää pienen laatikon hiekalla ja hautaa poikaset sinne. Sen jälkeen se käy
ruokkimassa niitä vain kerran päivässä, kunnes ne ovat isoja. Äkkiä minun
pitikin auttaa lintuparkaa tekemään tämä homma, joten varasin punaisen
Lego-laatikon, johon poikaset asettelimme ja peitimme hiekalla. Poikaset eivät
edes muistuttaneet linnunpoikasia, vaan olivat epämääräisiä limaisia pötköjä,
kuin nahkiaisen ja etanan yhdistelmiä.
Seuraavana päivänä huomasin, että emolinnut olivat häipyneet maisemasta ja poikaset olikin jätetty hiekkaan kuolemaan. Minä kaivoin ne esiin ja huomasin, että ne olivat aivan kakan peitossa. Yritin puhdistella niitä ja kysyin, ovatko ne saaneet ruokaa. Poikaset vastasivat hennolla ihmislapsen äänellä: ”emme ole”. Säälin niitä.
Uni jatkui niin, että kävin ajoittain ottamassa poikaset hiekasta ja puhdistin ja ruokin niitä parhaani mukaan. Pelkäsin aina, että ne olivat välillä nälkiintyneet. Yritin pyydystää niille lentäviä hyönteisiä, mutta en oikein onnistunut. Sitten keksin haavia ojasta hyttysen toukkia ja syötin niille niitä. Loppua kohden ne alkoivatkin muistuttaa oikeita lintuja, joten ihan myönteisiin tunnelmiin päättyi tämä uni.
Seuraavana päivänä huomasin, että emolinnut olivat häipyneet maisemasta ja poikaset olikin jätetty hiekkaan kuolemaan. Minä kaivoin ne esiin ja huomasin, että ne olivat aivan kakan peitossa. Yritin puhdistella niitä ja kysyin, ovatko ne saaneet ruokaa. Poikaset vastasivat hennolla ihmislapsen äänellä: ”emme ole”. Säälin niitä.
Uni jatkui niin, että kävin ajoittain ottamassa poikaset hiekasta ja puhdistin ja ruokin niitä parhaani mukaan. Pelkäsin aina, että ne olivat välillä nälkiintyneet. Yritin pyydystää niille lentäviä hyönteisiä, mutta en oikein onnistunut. Sitten keksin haavia ojasta hyttysen toukkia ja syötin niille niitä. Loppua kohden ne alkoivatkin muistuttaa oikeita lintuja, joten ihan myönteisiin tunnelmiin päättyi tämä uni.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Merkkiuskollinen mieheni
Mieheni oli luvannut viedä minut autolla töihin. Helsingin keskustassa oli pysäköintiluola, jonne sai ajaa
vain Volkswagen-, BMW- tai
Audi-merkkisellä autolla. Mieheni ajoi sinne Golfillaan ja samalla haukkui Bemareita lyttyyn sanoen,
että vaikka nuo ovat aivan uusia autoja, niissä on kauheasti vikoja.
Seuraavaksi menin työpaikalleni, joka muistutti pohjaltaan nykyistä
työpaikkaani (peilikuvana) ja sijaitsikin viereisessä rakennuksessa. Ihmiset siellä eivät
olleet samoja. Ystäväni Jatta (nimi muutettu) oli saanut samasta talosta töitä ja tunsin jonkinasteista sääliä. Myös eräs inhoamani henkilö
aikaisemmasta elämästäni oli siellä, mutta en kauheasti välittänyt. Sirkuspelle Hermannin
tunnusmusiikki liittyi myös jotenkin tähän työpaikkaani, tarkemmin sanottuna kulunvalvontaan. Hämärää.
maanantai 18. helmikuuta 2013
Arkiston aarteita
Viimeaikaiset uneni eivät ole olleet erityisen mieleenpainuvia eivätkä jännittäviä. Siksi julkaisenkin palasen menneiden vuosien unipäiväkirjastani. Tämä uni on tammikuulta 2007:
Olin vessassa
kakalla, kun sinne tulivat Ruotsin kuningatar ja kruununprinsessa Victoria viimeisen
päälle hienosti pukeutuneena ja kädessään kaksi kukkaa, punainen ja punavalkoinen. Olin
hämmentynyt, kun ne tunkivat sinne vessaan. Sanoin niille jotain, että
"två minuter", osoitin ovea ja ohjasin heidät ulos.
Kuninkaalliset olivat kuulema tulleet ojentamaan minulle syntymäpäiväkukat,
jotka olivat päässeet unohtumaan varsinaisena syntymäpäivänäni. Sitten hoidin
pikaisesti ja vähän nolostuneenakin asiani vessassa ja tulin ulkopuolelle
vastaanottamaan onnittelut. Yritin puhua jotain ruotsiksi. Sanoin: "Jag
talar bättre franska än svenska". Ei se ollut edes oikein muodostettu
lause, mutta ainakin se oli silkkaa valhetta.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Kuntaliitoksia II
Kauheat kaivinkoneet olivat myllertäneet lapsuuskotini vieressä sijaitevan metsän aivan ylösalaisin. Tämä on ollut toistuva teema viimeaikaisissa unissani. Minun piti perheeni kanssa yöpyä hotellissa, mikä sekin on aika toistuva elementti. Tällä kertaa yövyimme Lahdessa, mutta jostain syystä Katajanokan terminaali (tai jokin sitä muistuttava) sijaitsi Lahden torin paikalla. Ikkunasta näkyi vain rakennusten kattoja. Mertakin olisi varmaan pitänyt näkyä jossain, mutta kun ei.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Pettäjän tie
Makasin sängyssä ja vieressäni makasi mies. Sanoisin, että
hän muistutti kaikin tavoin aviomiestäni, mutta unessa tiesin, että oikea
mieheni oli nukkumassa viereisessä huoneessa. Halailin tätä toista miestä ja
hän ehdotteli seksuaalista kanssakäymistä. Sanoin, että eihän se käy
laatuun. Tilanne kuitenkin jatkui ja sanoin lopulta ”okei, anna se käteen, niin
hoidetaan tämä pois”. Sitten tuli aamu ja oikea mieheni heräsi. Myös petikaverini heräsi ja nämä
alkoivat jutella. He olivat aivan samannäköiset keskenään. Minulla oli kauheita tunnontuskia, kun tunnustin miehelleni, mutta nämä miehet
vain naureskelivat minulle ja olivat kavereita keskenään.
Toisessa unessa oli osuus, jossa menin yhden talon kellarikerrokseen. Siellä viemärit tulvivat ja lattiakaivoista kurkisti käärmeen pää. Sieltä nousi olento, jolla oli käärmeen pää, krokotiilin vartalo, muurahaiskarhun häntä ja koiran jalat. Käyttäytymiseltään se muistutti lähinnä koiraa, paitsi että se puski itseään ihmisten jalkoja vastaan, kuten kissa.
perjantai 8. helmikuuta 2013
Surku on kipeänä
Läksin sitten eilen kotiin nukkumaan. Nukuin paljon, mutta huonosti ja koko ajan minun piti piirtää A5-kokoisille paperilappusille lampaita. Ilmeisesti piirustukseni eivät kelvanneet, koska minulle tuotiin kerta toisensa jälkeen kaksi uutta paperilappua ja käskettiin piirtää uudet lampaat. Ei se ollut yhtään kivaa, vaikka tykkäänkin piirtämisestä.
torstai 7. helmikuuta 2013
Paint it black
Kurkkukipu ja yskä vaivaavat, mutta en tunne itseäni
tarpeeksi kipeäksi jäädäkseni töistä kotiin. Pah!
Kipeänä näen
yleensä sellaisia unia, joissa joudun tekemään jotain työtehtävää uudelleen,
uudelleen ja uudelleen. Viime yönä minun piti maalata kaksi ovea, mutta eihän
siitä mitään tullut. Maali oli kuivunutta tai muuten vain pilalla. Telat tai siveltimet olivat
kelvottomia, rikki tai kokonaan hukassa. Jossain vaiheessa hain uuden maalipurkin ja sain
loistoajatuksen, miten maalaushommat
sujuisivat vauhdikkaasti: kiinnitin telan akkuporakoneen terään. Idea ei toiminut.
Toisessa unenpätkässä menin ravintolaan syömään kahden muun
henkilön (äiti ja tytär, jotka ovat kanssani eräässä harrastustoiminnassa)
seurassa. Pöytä oli L-kirjaimen muotoinen ja tuolien asemasta pöydän ympärillä
olikin WC-istuimia. Ihmettelin asiaa, mutta istahdin yhdelle pytylle. Se oli rikki ja keikkui. Sitten huomasin, että yhdessä paikassa
olikin aivan tavallinen taittotuoli ja istahdin helpottuneena siihen.
Loppuyöstä Tarzania muistuttava lihaksikas mies kaappasi mummon (edellisen
unenpätkän äiti) kainaloonsa ja houkutteli kanssaan uimahyppyyn korkealta
jyrkänteeltä ja ”muuhunkin hauskanpitoon”. Näin uimarannan kaukana alhaalla ja
minua hirvitti, vaikka minun ei tarvinnutkaan hypätä itse. Pengerretyssä
rinteessä kasvoi mansikoita, joita poimimme ämpäreihin.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Sisäinen fossiilini
Siihen tapaan se alkoi, että olin raskaana ja minun piti
lähteä synnyttämään. Ainakin arvelin niin, sillä en ollut käynyt missään
neuvoloissa tai muissa tutkimuksissa. Maha-alueenikaan ei ollut
pahemmin kasvanut, eikä siellä tuntunut olevan mitään. Minulle
ojennettiin läpivalaisukuva koko ruumiistani ja olihan siellä jokin
pienempi luuranko
minun sisälläni. Se ei kylläkään muistuttanut ihmisen alkua vaan pientä
dinosauruksen
luurankoa.
perjantai 1. helmikuuta 2013
Hississä aina paree
Rakennuksen ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa oli taideoppilaitos, mutta koska en ollut siellä kirjoilla opiskelijana, päätin mennä ylemmäs. Kolmannessa ja neljännessä kerroksessa oli mielenterveyspotilaiden osasto. Pelkäsin joutuvani suljetuksi sinne, joten jatkoin ylemmäs. Viidennessä ja kuudennessa kerroksessa oli lakimiestoimisto, mutta pelkäsin, että minut haastetaan siellä oikeuteen. En tiedä mitä ylemmissä kerroksissa olisi ollut, mutta en uskaltanut mennä niihinkään. En halunnut myöskään mennä pois rakennuksesta, koska ulkona oli kylmää ja pimeää. Päätin jäädä hissiin nukkumaan.
Yleensä minun hissiuneni menevät niin, että hissit jatkavat ylöspäin ja ylöspäin ja ylöspäin, kunnes olen korkean rakennuksen huipulla ja koko rakennus huojuu.
Yleensä minun hissiuneni menevät niin, että hissit jatkavat ylöspäin ja ylöspäin ja ylöspäin, kunnes olen korkean rakennuksen huipulla ja koko rakennus huojuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)