keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kansalaisoikeus

Systeemi toimi sillä lailla, että kun äänesti kunnallisvaaleissa, pystyi samalla vaivalla vaihtamaan etu- tai sukunimensä tai ottamaan ylimääräisen etunimen. Äänestyskin tapahtui niin, että jonotettiin luukulle ja ilmoitettiin äänestysnumero suullisesti virkailijalle. Sitten virkailija kysyi, haluaako äänestäjä vaihtaa nimensä ja siitä täytettiin jokin paperi. Minä tutkin ehdokaslistoja. Ne olivat värikkäitä ja valokuvallisia. Kaikista löytyi entisiä koulukavereitani (ts. koulukiusaajiani), joita en olisi halunnut äänestää missään tapauksessa. Vielä suurempia vaikeuksia minulla oli keksiä itselleni uutta nimeä. Sitä siinä pähkäilin, kunnes joku vanhempi täti tokaisi minulle, että älä vaihda nimeäsi ollenkaan. Suureksi helpotuksekseni älysin, että nimenvaihtohan onkin aivan vapaaehtoista. Suuri osa ihmisistä tekee niin vain siksi, koska niin voi tehdä, ja huomattava osa luulee, että se on pakollista. Tunsin itseni kauhean fiksuksi, kun ilmoitin virkailijalle, että en aio muuttaa nimeäni. Äänestin kumminkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi