- Leivoin leipää. Kukaan muu ei halunnut maistaa sitä, paitsi johonkin naisten kansallispukuun (tai kansallispukua muistuttavaan pukuun) pukeutunut partainen ja karvainen henkilö.
- Seuramies lahjoitti minulle ikivanhan, järkälemäisen matkapuhelimen, jolla ei voinut edes lähettää tekstiviestejä. Huomasin, ettei sillä voisi pian puhuakaan, koska akussa ei ollut varausta enkä ollut saanut yhteensopivaa laturia.
- Matkustin muutamien vanhojen koulukavereiden ja heidän perheidensä kanssa lentokoneella jonnekin. Otin matkalla paljon valokuvia veistoksista ja puistoista, mutta minulle ei koskaan selvinnyt minne olimme matkustaneet.
- Lupasin mystiselle Matti-nimiselle henkilölle toimittaa hulavanteen ja kassillisen pakastettua pullaa Kouvolaan ”läntisen Länsimäen kouluun”. Valtavan suuressa Kouvolassa oli myös itäinen Länsimäki ja pelkkä Länsimäki. Mieheni oli kuski ja ajelimme ympäriinsä, mutta emme millään löytäneet läntistä Länsimäkeä. Pullat taisivat ehtiä sulaa.
- Tapasin kaksi entistä työkaveriani. Toinen heistä halasi minua. Kaaduin maahan ja sain polveeni koirankakkaa.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Gender Blender maistoi leipää ja muuta jännittävää
Valittuja paloja viimepäivien unisilpusta:
perjantai 25. tammikuuta 2013
Matkantekkoon
Olin mieheni ja lapseni kanssa autolla Ruotsin puolella ja meidän piti päästä takaisin Suomeen. Suomen ja Ruotsin välille oli viritetty kummallinen, lossia muistuttava systeemi. Suuret lautat kulkivat veteen viritettyjä vaijereita pitkin. Ihmettelin kuinka sellainen on mahdollista ja pohdin, kuinka lapsemme jaksaa olla paikallaan niin tylsän ja pitkän matkan. Yksi lossi tuli täyteen ja jäimme odottamaan seuraavaa. Äkkiä takaamme jonosta kaahasi kovaa vauhtia yksi auto ja loikkasi suoraan lossissa olevan kuorma-auton lavalle.
Toisessa unessa lapsuuskotini takana (paikassa, jossa on oikeasti pieni metsä) oli valtaisa bussiterminaali. Minun piti päästä sieltä Helsingin satamaan. Unen Helsinki oli oikea suurkaupunki, paljon monimutkaisempi ja minulle tuntemattomampi kuin oikea Helsinki. Etsin ilmaista parkkipaikkaa, jotta pääsisin siirtymään laivalle. En tiedä miksi se oli tärkeää, eihän minulla ollut autoakaan.
Toisessa unessa lapsuuskotini takana (paikassa, jossa on oikeasti pieni metsä) oli valtaisa bussiterminaali. Minun piti päästä sieltä Helsingin satamaan. Unen Helsinki oli oikea suurkaupunki, paljon monimutkaisempi ja minulle tuntemattomampi kuin oikea Helsinki. Etsin ilmaista parkkipaikkaa, jotta pääsisin siirtymään laivalle. En tiedä miksi se oli tärkeää, eihän minulla ollut autoakaan.
torstai 24. tammikuuta 2013
Ja pudotusuhan alla olivat...
Katselin televisio-ohjelmaa, joka päättyi hyvin tavanomaiseen tilanteeseen nykyisessä tarjonnassa. Oli loppuäänestyksen aika ja yksi osallistuja saisi lähteä. Olisin halunnut, että kotiin olisi lähtenyt outo performanssitaiteilija, joka väitteli "toisen päänsä" kanssa ja käyttäytyi häiriintyneesti. Sen sijaan putoaja olikin raudoittaja, "rehellinen työmies", joka ei osannut puhua muusta kuin raudoittamisesta.
Ohjelman lopuksi raudoittajan päähän kaadettiin tarjottimellinen punaista hyytelöä ja paljastui, että hänellä olikin irtoviikset. Hän ei tainnut kuitenkaan olla kovin rehellinen.
Ohjelman lopuksi raudoittajan päähän kaadettiin tarjottimellinen punaista hyytelöä ja paljastui, että hänellä olikin irtoviikset. Hän ei tainnut kuitenkaan olla kovin rehellinen.
tiistai 22. tammikuuta 2013
Savonmualla tapahtui kummia
Terroristit räjäyttivät Puijon tornin. Jäljelle jäi vain kasa suolatikkuja. Maistoin niitä, mutta ne eivät maistuneet hyvältä.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Koiria, ihmisiä ja vääriä rooleja
Olin esiintymislavan reunalla, yleisön edessä. Luulin, että minulla on pienehkö rooli näytelmässä. Siihen kuului osuus, jossa minun ohitseni kulki koiraa (mulkosilmäinen mopsi tjsp.) kävelyttävä mies ja minun roolini oli esittää koiria pelkäävää ihmistä. Se sopi mainiosti, sillä en totta puhuen juuri pidä koirista. Olin iloinen, koska show olisi pian ohi, mutta sitten koko esityksen luonne muuttui. Äkkiä olinkin yksin lavalla, ja minun viereeni talutettiin koira toisensa jälkeen. Minun piti esitelmöidä yleisölle jokaisesta koirasta ja niiden ominaisuuksista ja esittää suurta koirien tuntijaa. Koiria tuotiin lisää ja lisää ja yritin olla niin luonteva kuin kykenin. Jotkut koirista olivat aggressiivisia ja pelkäsin niitä. Toiset olivat hyvin ystävällisiä, enkä pitänyt niistäkään. Yksi koirista oli sellainen tosielämän koira, jota olen henkilökohtaisesti pitänyt poikkeuksellisen mukavana koirayksilönä, mutta unen versio tarrautui käteeni kiinni, enkä saanut ravisteltua sitä irti. Ajattelin, että yleisö varmasti vihaa minua, jos avoimesti osoitan mielipiteeni koirista. En kuitenkaan uskonut, että kykenin sitä peittelemäänkään. Koirankarvoja oli joka puolella ja astmakohtaus oli tulossa.
Näin viikonloppuna mukavampiakin unia, mutta en saa niistä enää otetta. Yhdessä unessa onnistuin yhdistämään entisen työpaikkani, lapsuuden makuuhuoneeni, nykyiset keittiön verhomme, Lahden kaupungin ja paikan, jossa olin lapsena päivähoidossa.
Näin viikonloppuna mukavampiakin unia, mutta en saa niistä enää otetta. Yhdessä unessa onnistuin yhdistämään entisen työpaikkani, lapsuuden makuuhuoneeni, nykyiset keittiön verhomme, Lahden kaupungin ja paikan, jossa olin lapsena päivähoidossa.
perjantai 18. tammikuuta 2013
Silppu
Viime yönä
- olin saunassa, joka oli samaan aikaan myös elokuvateatteri ja ketjuilla kattoon ripustettu keinu
- katselin ulkona riehuvaa tulipaloa, joka lähetti ”etäpesäkkeitä” ja sytytti lisää tulipaloja. Etäpesäkkeiden pisin kantama oli kuulemma 200 metriä.
- ihmettelin, miksi meidän kylpyhuoneeseemme oli asennettu kuusi suihkua ja miksi siellä ravasi tuntemattomia henkilöitä pesulla
- kävelin ulkona likaisissa valkoisissa sukissa ja kuluneissa farkuissa. Ystäväni Jatta (nimi muutettu) näki minut ja häpesin huonoja vaatteitani, mutta minulla oli vaihtovaatteiksi vain lisää likaisia sukkia.
- jouduin arvioimaan silmämääräisesti serkkuni lapsen pituuden. Arvasin 130 cm, mutta oikea vastaus olisi ollut 140 cm.
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Paranneltu lapsuusmuisto
Yksi toistuva elementti unissani on ollut sellainen, että
muutamme uuteen taloon. Olimme siis muuttaneet jälleen. Talo oli
vilkasliikenteisen kadun varressa, mutta takapihan puolella alkoi suuri ja
synkkä metsä. Oli pimeää. Metsän keskellä näkyi yksittäinen valaistu rakennus. En tiedä mikä oli se.
Uuden kodin lähellä oli avoin tila, kuin jokin teatterin katsomo.
Katsomon edustalla oli pöytä ja taidetarvikekauppa, näitäkään ei ollut katettu
mitenkään. Siellä järjestettiin taideopetusta ja minä osallistuin sinne. Istahdin pöytään ja
vastapäätäni istui eräs mies, jonka tunsin, mutta en kuitenkaan tiedä kuka hän
oli. Tavallaan hän oli yhdistelmä useampia tuntemiani henkilöitä. Voisin sanoa,
että hän oli yhdistelmä useamman tuntemani henkilön minua miellytäviä piirteitä,
ja minä olin hyvin iloinen, että hän istui siihen. Hän selitti, että hänellä on
jotain kallista ja ihmeellistä vesiväripaperia, jota minun täytyisi
ehdottomasti kokeilla.
Minä huomasin vuosiluvusta, että oli vuosi 1992.
Laskeskelin, että olin 11-vuotias (sekin meni väärin, sillä en oikeasti ollut
sen ikäinen vuonna 1992). Vaikka kehoni oli 11-vuotiaan, tunsin muuten olevani
nykyinen minä. Selostin tuolle miellyttävälle miehelle, että ”ajattele nyt, minä
olen ihan pikkukakara”. Minusta se oli hyvin huvittavaa.
tiistai 15. tammikuuta 2013
Rilluttele yö
Unessa joku kuoleva nainen pyysi minua ottamaan hänen kenkänsä. Ne olivat kuulema hyvin kalliit kengät ja minä saisin ne. Ne olivat "Rill's"-merkkiset. Valveilla ollessa piti ottaa selvää, ja tällainen merkki kuin Ril's näyttäisi olevan oikeastikin olemassa. Eivät nämä ihan niin kalliilta vaikuta kuin unen kahden ällän versiot. Eivätkä edes näytä samalta.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Kuntaliitoksia
Ateneum sijaiti Savonlinnassa. Oikeastaan se sijaitsi nykyisellä paikallaan, mutta kuitenkin Savonlinnassa. Helsingin rautatieaseman paikalla oli järven ranta. Punkaharju oli jossain Kampissa.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Hauskaa seuraa, osa III
Viimeöisessä unikavalkadissani oli osuus, joka oli selkeästi
jatkumoa kahdelle aikaisemmalle unelleni.
Tällä kertaa asuin kerrostaloasunnossa kahdestaan mieheni
kanssa. Puhuin asunnon oven raosta muutaman sanan naapureille ja havaitsin rapussa
myös henkilön X, joka ei aikaisemmin ole vaivautunut esiintymään minun
unissani. Kutsukaamme häntä vaikkapa… vaikkapa… kutsukaamme häntä henkilöksi X.
Moikkasin huolimattomasti X:lle, laitoin oven kiinni ja
menin käymään kylpyhuoneessa pesulla. Kun tulin takaisin, henkilö X oli tullut
sisään kotiimme, hymyili leveästi ja oli siellä kuin kotonaan. Ihmettelin,
kuinka hän oli päässyt sisään. Hän sanoi, että ovi oli ollut auki, vaikka minun
mielestäni se ei millään voinut olla. Aloin kuitenkin epäillä itseäni. Henkilö X istui nojatuoliin ja alkoi
seurustella mieheni kanssa. Hänellä ei selvästikään ollut aikomuksena lähteä
ihan heti.
Minä kävin hakemassa keittiöpuolelta valtaisan vadillisen
grillattuja broilerin siipipaloja, annoin kulhon hänen syliinsä ja sanoin: ”Ota
siitä!”
torstai 10. tammikuuta 2013
Ei mitään tolkkua ota tästä.
Viimeyön saldo on kokoelma sekavaa silppua ja epämääräisiä yksityiskohtia. Minua mm. kosittiin (jouduin vastaamaan kieltävästi, mutta päädyin kuitenkin hämmentävään hääyötilanteeseen passiivisen miehen kanssa). Oudoista yksityiskohdista mainittakoon vaikka keltainen, mustapilkullinen irtotakki ja se, että äitini käski minun viedä valurautapannut teroitettavaksi... ja vaikka sekin, että eräs mieheni serkku asuikin Tampereella sellaisessa talossa, jonka ränsistyneessä naapuritalossa minä olin asunut aikaisemmin. Ja sen talon ympärillä oli ylikasvanut kuusiaita. Ja minä jouduin kävelemään Tampereelta Helsinkiin keskellä yötä, vaikka jalkojani särki.
tiistai 8. tammikuuta 2013
Tulli – tull
Olin kauppakeskuksessa. Tai sitten Imatran kaupungin kulttuurikeskuksessa. En ole varma kumpi se oli, mutta siellä oli maanalainen juna-asema ja minulla oli kiire junaan. Olin hyvin väsynyt. Halusin vain päästä junalle, mutta sitten jouduin tullitarkastukseen. Tullimies johdatti minut johonkin huoneeseen, eikä kertonut mistä on kyse. Kiroilin mielessäni, mutta toisaalta olin niin väsynyt, että meinasin nuupahtaa. Tullimies asetteli käteni oudosti ja käski pysyä siinä asennossa sillä aikaa kun hän skannaa minut. Skannaaminen tapahtui onneksi etäältä jollain oudonlaisella laitteella. Samassa asennossa pysyttely oli tuskallista ja jatkui kauan. Ilmeisesti nukuin käteni päällä.
Ei mulla muuta sitte ollukaan.
Ei mulla muuta sitte ollukaan.
perjantai 4. tammikuuta 2013
Hauskaa seuraa, osa II
Asuin jälleen lapsuudenkodissani, tällä kertaa kaksin lapseni kanssa. Minulla oli paljon tietokoneita ym. laitteita, jotka olisivat olleet nykyaikaisen näköisiä 20 vuotta sitten. Vietin aikaani niiden parissa. Minun piti olla lähdössä töihin/kouluun (en tiedä kumpaan, mutta se sijaitsi samassa paikassa kuin entinen peruskouluni), kun muuan Kaisu (nimi muutettu) tupsahti pyytämättä kotiini. Hän alkoi jutustella kanssani. Selitin, että minun pitäisi lähteä, jotta ehtisin ajoissa, mutta hän tarjoutui kyyditsemään minut autollaan. Suostuin vastentahtoisesti.
Hän kulutti aikaansa kotonani, kunnes minä sanoin, että viimeistään nyt täytyisi lähteä. Kävellen en enää ehtisi millään. Hän ei kuunnellut, vaan oli oma-aloitteisesti alkanut keittää kahvia minun Moccamasterillani. Valitettavasti hän oli möhlinyt sen ja kahvia ja poroja lainehti pitkin pöytää ja lattiaa. Tässä vaiheessa yritin vielä olla ystävällinen ja pyyhin sotkut. Huomasin, että Kaisu oli ottanut päästään pois piponsa ja samalla näköjään myös hiuksensa, sillä ne olivat mytyssä tiskipöydällä. Ne kuhisivat täitä ja ties mitä syöpäläisiä. Kun ilmaisin inhotukseni, hän sanoi: ”Voi, ne ovat silmäpunkkeja, ei niistä ole mitään haittaa”.
Sitten menimme hänen autolleen, kun hän äkkiä ilmoitti, että minä ja lapseni emme millään mahtuisikaan kyytiin, koska hänen ”pienokaisensa” tarvitsi niin paljon jalkatilaa. Pienokainen oli kaksimetrinen poika, hänen lapsensa. Katselin autoa, joka oli täynnä kirppuja, luteita, täitä ja koirankarvoja. Tunsin suunnatonta vastenmielisyyttä ja kiukusta kihisten lähdin kävelemään koulua kohti. Kaisu ei enää kiinnittänyt minuun huomiota, hän puhui puhelimessa Lorenz Backmanin (mistä tuokin nimi tuli uneeni?) kanssa.
Hän kulutti aikaansa kotonani, kunnes minä sanoin, että viimeistään nyt täytyisi lähteä. Kävellen en enää ehtisi millään. Hän ei kuunnellut, vaan oli oma-aloitteisesti alkanut keittää kahvia minun Moccamasterillani. Valitettavasti hän oli möhlinyt sen ja kahvia ja poroja lainehti pitkin pöytää ja lattiaa. Tässä vaiheessa yritin vielä olla ystävällinen ja pyyhin sotkut. Huomasin, että Kaisu oli ottanut päästään pois piponsa ja samalla näköjään myös hiuksensa, sillä ne olivat mytyssä tiskipöydällä. Ne kuhisivat täitä ja ties mitä syöpäläisiä. Kun ilmaisin inhotukseni, hän sanoi: ”Voi, ne ovat silmäpunkkeja, ei niistä ole mitään haittaa”.
Sitten menimme hänen autolleen, kun hän äkkiä ilmoitti, että minä ja lapseni emme millään mahtuisikaan kyytiin, koska hänen ”pienokaisensa” tarvitsi niin paljon jalkatilaa. Pienokainen oli kaksimetrinen poika, hänen lapsensa. Katselin autoa, joka oli täynnä kirppuja, luteita, täitä ja koirankarvoja. Tunsin suunnatonta vastenmielisyyttä ja kiukusta kihisten lähdin kävelemään koulua kohti. Kaisu ei enää kiinnittänyt minuun huomiota, hän puhui puhelimessa Lorenz Backmanin (mistä tuokin nimi tuli uneeni?) kanssa.
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Hassunhauska mainio seuramies
Kutsuin erään henkilön kotiini. Asuin lapsuuskodissani yhdessä äitini, isäni*, aviomieheni ja kaksoisveljeni**
kanssa. Herra seuramies tuli
loistavasti juttuun kaikkien perheenjäsenteni kanssa, eikä kukaan piitannut minusta yhtään. Tunsin itseni ulkopuoliseksi omassa kodissani.
* Isäni on ollut kuolleena jo useita vuosia.
** Oikeassa elämässä minulla ei tietääkseni ole sisaruksia.
tiistai 1. tammikuuta 2013
Hyvää alkanutta vuotta
Vasemman ranteeni ympäri kulki syvä viilto. Sitä oli teippailtu umpeen ja näytti siltä, että käteni paranee. Haavasta alkoi kuitenkin tihkua verta ja se repesi uudelleen auki. Pystyin näkemään ranteen luut. Käteni meni pehmeäksi ja ajattelin, että sen voisi nylkeä pois kuin kumikäsineen. Vain luut jäisivät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)