16-vuotias tyttäreni (joka ei ollut tosielämän lapseni isoksi kasvaneena, vaan joku toinen) oli muuttanut asumaan opiskelija-asuntolaan ja tappanut puukolla 8-vuotiaan lapsen. Olimme menossa hakemaan häntä autolla kotiin, vaikka tiedossa oli, että poliisit tulisivat pian noutamaan hänet syytettynä murhasta. Tytär muistutti ulkonäöltään hieman entistä kämppistäni. Hän vaikutti ylimieliseltä eikä ainakaan tuntunut katuvan tekoaan. Tunnelma oli jännittynyt.
Menimme ”kotiimme”, joka oli oikeastaan lapsuuskotini naapuritalo. Istuin olohuoneen sohvalla ja tytär teki keittiön puolella makaronilaatikkoa. Pelkäsin häntä hieman, yritin vältellä juttelemista ja lähinnä odotin, että poliisit pian tulisivat ja veisivät hänet pois. Hän kutsui minut syömään. Hän selitti jotain, että tuo puukotettu lapsi oli sekaantunut johonkin hämärään uskonnolliseen jengiin eikä häntä olisi voinut pelastaa.
Herätyskello herätti. Miksi ihmeessa se näin lauantaiaamuna herättää, ihmettelin minä. Eikä se sitten mikään lauantai ollutkaan. Pyh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi