sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hautuujuutuu

Olin kävelyllä hautausmaalla, joka oli valtavan suuri alue. Ongelmana oli, että uusille haudoille ei ollut enää tilaa. Etsimme alueen keskikohtaa, jossa olivat vanhimmat haudat. Uudempia hautoja oli alusta alkaen kaivettu spiraalimaisesti ensimmäisen ympärille niin, että alue laajeni tasaisesti joka suuntaan. Nyt oli tullut aika ottaa vanhimmat haudat uuteen käyttöön. Minulla oli kädessäni tavallinen lapio ja olin yli-innokkaana vapaaehtoisena osallistumassa talkoisiin, vaikka varsinainen työ tehtiinkin kaivinkoneella. Lapion osuus oli kai lähinnä symbolinen.

Hautakivien seassa oli myös hyllykkö, johon oli aseteltu vanhoja sampoopulloja. Minulle selitettiin, että ne ovat sellaisten ihmisten jäljiltä, jotka käyvät pesemässä hautuumaalla hiuksiaan, vaikka periaatteessa se onkin kiellettyä. Ihmettelin, kuka kumma sellaista oikein tekee, kunnes muistin, että vuosia sitten minullakin oli tapanani pestä tukkani siellä. Tunnistin jopa hyllyköstä yhden pullon omakseni.(Siinä oli "XZ-tervashampoota", jonka käytön lopetin reaalimaailmassakin vuosia sitten... silloin kun sen koostumusta muutettiin niin, ettei se enää sisältänyt aitoa tervaa...)

Kun iso osuus vanhoja hautoja oli jo raivattu pois, alkoi tapahtua kummia: uusia hautoja pompsahteli satunnaisessa järjestyksessä kuin itsestään vanhempien paikoille. Minun käskettiin kaivaa niitäkin auki, mutta minua kammotti ajatus, että niistä löytyisi vielä hajoamattomia ruumiita. Myös se, että haudat eivät olleetkaan enää selkeässä aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan, alkoi ahdistaa minua, joten poistuin paikalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi