21. helmikuuta 2008 oli Suomessa täydellinen kuunpimennys. Minä ja mieheni heräsimme viiden kieppeillä sitä katselemaan, mutta eihän siellä muuta näkynyt kuin hassu punerrus, koska oli niin
sumeaa ja pilvistä. Sitten menin takaisin sänkyyn ja uneksin:
Olin lapsuuskodissani. Sielläkin oli pilvistä, mutta pilvien rakosista näkyi taivas. Taivas oli
täpösen täynnä tähtösiä, jotka liikkuivat nopeasti. Isäni oli unessani elossa. Menimme molemmat ulos katselemaan kuunpimennystä.
Kuu oli matalalla ja se näytti todella suurelta. Kun katselin kuuta, huomasin, että sillä
oli Urho Kekkosen kasvot. Isäni oli sivummalla, ja sanoi, että eikös tuo kuu vaan
näytäkin jotenkin tutulta. Menin hänen paikalleen katsomaan ja kappas kummaa: siitä kulmasta katsoen
kuu näyttikin Mauno Koivistolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi