keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Paranneltu lapsuusmuisto

Yksi toistuva elementti unissani on ollut sellainen, että muutamme uuteen taloon. Olimme siis muuttaneet jälleen. Talo oli vilkasliikenteisen kadun varressa, mutta takapihan puolella alkoi suuri ja synkkä metsä. Oli pimeää. Metsän keskellä näkyi yksittäinen valaistu rakennus. En tiedä mikä oli se.

Uuden kodin lähellä oli avoin tila, kuin jokin teatterin katsomo. Katsomon edustalla oli pöytä ja taidetarvikekauppa, näitäkään ei ollut katettu mitenkään. Siellä järjestettiin taideopetusta  ja minä osallistuin sinne. Istahdin pöytään ja vastapäätäni istui eräs mies, jonka tunsin, mutta en kuitenkaan tiedä kuka hän oli. Tavallaan hän oli yhdistelmä useampia tuntemiani henkilöitä. Voisin sanoa, että hän oli yhdistelmä useamman tuntemani henkilön minua miellytäviä piirteitä, ja minä olin hyvin iloinen, että hän istui siihen. Hän selitti, että hänellä on jotain kallista ja ihmeellistä vesiväripaperia, jota minun täytyisi ehdottomasti kokeilla.

Minä huomasin vuosiluvusta, että oli vuosi 1992. Laskeskelin, että olin 11-vuotias (sekin meni väärin, sillä en oikeasti ollut sen ikäinen vuonna 1992). Vaikka kehoni oli 11-vuotiaan, tunsin muuten olevani nykyinen minä. Selostin tuolle miellyttävälle miehelle, että ”ajattele nyt, minä olen ihan pikkukakara”. Minusta se oli hyvin huvittavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi