Asuin jälleen lapsuudenkodissani, tällä kertaa kaksin lapseni kanssa. Minulla oli paljon tietokoneita ym. laitteita, jotka olisivat olleet nykyaikaisen näköisiä 20 vuotta sitten. Vietin aikaani niiden parissa. Minun piti olla lähdössä töihin/kouluun (en tiedä kumpaan, mutta se sijaitsi samassa paikassa kuin entinen peruskouluni), kun muuan Kaisu (nimi muutettu) tupsahti pyytämättä kotiini. Hän alkoi jutustella kanssani. Selitin, että minun pitäisi lähteä, jotta ehtisin ajoissa, mutta hän tarjoutui kyyditsemään minut autollaan. Suostuin vastentahtoisesti.
Hän kulutti aikaansa kotonani, kunnes minä sanoin, että viimeistään nyt täytyisi lähteä. Kävellen en enää ehtisi millään. Hän ei kuunnellut, vaan oli oma-aloitteisesti alkanut keittää kahvia minun Moccamasterillani. Valitettavasti hän oli möhlinyt sen ja kahvia ja poroja lainehti pitkin pöytää ja lattiaa. Tässä vaiheessa yritin vielä olla ystävällinen ja pyyhin sotkut. Huomasin, että Kaisu oli ottanut päästään pois piponsa ja samalla näköjään myös hiuksensa, sillä ne olivat mytyssä tiskipöydällä. Ne kuhisivat täitä ja ties mitä syöpäläisiä. Kun ilmaisin inhotukseni, hän sanoi: ”Voi, ne ovat silmäpunkkeja, ei niistä ole mitään haittaa”.
Sitten menimme hänen autolleen, kun hän äkkiä ilmoitti, että minä ja lapseni emme millään mahtuisikaan kyytiin, koska hänen ”pienokaisensa” tarvitsi niin paljon jalkatilaa. Pienokainen oli kaksimetrinen poika, hänen lapsensa. Katselin autoa, joka oli täynnä kirppuja, luteita, täitä ja koirankarvoja. Tunsin suunnatonta vastenmielisyyttä ja kiukusta kihisten lähdin kävelemään koulua kohti.
Kaisu ei enää kiinnittänyt minuun huomiota, hän puhui puhelimessa Lorenz Backmanin (mistä tuokin nimi tuli uneeni?) kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi