Olin esiintymislavan reunalla, yleisön edessä. Luulin, että minulla on pienehkö rooli näytelmässä. Siihen kuului osuus, jossa minun ohitseni kulki koiraa (mulkosilmäinen mopsi tjsp.) kävelyttävä mies ja minun roolini oli esittää koiria pelkäävää ihmistä. Se sopi mainiosti, sillä en totta puhuen juuri pidä koirista. Olin iloinen, koska show olisi pian ohi, mutta sitten koko esityksen luonne muuttui. Äkkiä olinkin yksin lavalla, ja minun viereeni talutettiin koira toisensa jälkeen. Minun piti esitelmöidä yleisölle jokaisesta koirasta ja niiden ominaisuuksista ja esittää suurta koirien tuntijaa. Koiria tuotiin lisää ja lisää ja yritin olla niin luonteva kuin kykenin. Jotkut koirista olivat aggressiivisia ja pelkäsin niitä. Toiset olivat hyvin ystävällisiä, enkä pitänyt niistäkään. Yksi koirista oli sellainen tosielämän koira, jota olen henkilökohtaisesti pitänyt poikkeuksellisen mukavana koirayksilönä, mutta unen versio tarrautui käteeni kiinni, enkä saanut ravisteltua sitä irti. Ajattelin, että yleisö varmasti vihaa minua, jos avoimesti osoitan mielipiteeni koirista. En kuitenkaan uskonut, että kykenin sitä peittelemäänkään. Koirankarvoja oli joka puolella ja astmakohtaus oli tulossa.
Näin viikonloppuna mukavampiakin unia, mutta en saa niistä enää otetta. Yhdessä unessa onnistuin yhdistämään entisen työpaikkani, lapsuuden makuuhuoneeni, nykyiset keittiön verhomme, Lahden kaupungin ja paikan, jossa olin lapsena päivähoidossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi